Parisuhdemalli on oma valinta

Edellisessä artikkelissa totesimme, että parisuhdemallit ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä sallivampaan ja monimuotoisempaan suuntaan. Se mikä toimii yhdelle, ei ehkä vastaa toisen ajatusta kumppanuudesta. Tässä jutussa kehotamme panostamaan omiin toiveisiin ulkopuolisista paineista riippumatta. Ajattele itseäsi Varsinkin nuoriin aikuisiin kohdistuu usein omaisten taholta odotuksia ja jopa paineita. Omat tai kumppanin vanhemmat ehkä odottavat lastenlapsia, äiti tai anoppiJatka lukemista ”Parisuhdemalli on oma valinta”

Älä jää suhdenormien vangiksi

Isovanhempien nuoruudessa parisuhteelle oli tasan yksi malli, mutta nykyään on vapaus valita. Sopisiko sinullekin vaihtoehtoinen suhdemalli? Entisaikaan oli yhteiskunnallisena normina perustaa ydinperhe ja rakentaa omakotitalo. Viime vuosikymmenenä parisuhdenormit ovat mullistuneet ja hyvä niin. Kenenkään ei enää tarvitse pakottaa itseään muottiin, johon ei mahdu – ainakaan, jos itse tietää, mitä haluaa. Tärkeintä on, että tuntee itsensäJatka lukemista ”Älä jää suhdenormien vangiksi”

Osa 2: Sinkkuvanhempien deitit ja treffi-ideoita

Viime julkaisussa pohdittiin mm. kannattaako lapsista kertoa heti vai myöhemmässä vaiheessa. Artikkelista virinneessä keskustelussa todettiin: ”Jos peittelee sitä että lapsia on jo tehty, pidän sitä outona. Lasten pitäisi olla vanhempiensa elämän tärkein asia, jos toinen vaikuttaa siltä että häpeää tuotoksiaan ni on se aika iso varoitusmerkki.” Tässä jutussa kerrotaan vinkkejä korona-ajan deittailuun ja ideoita treffeille,Jatka lukemista ”Osa 2: Sinkkuvanhempien deitit ja treffi-ideoita”

Osa 1: Miten sinkkuvanhemmilta onnistuu deittailu?

Treffeillä käyminen vaatii erilaisia järjestelyjä, kun kuvioissa on lapsia. Myös sinkkuvanhemman itsetunto voi kaivata vahvistusruisketta. Lapsiperheiden vanhempien erot ovat yleistyneet. Jotkut parit eivät koskaan asu yhdessä, vaikka tulee lapsia, ja jotkut hankkivat lapsen itsenäisesti. Harva on kuitenkaan valmis odottamaan parikymmentä vuotta, että lapset muuttavat omilleen ennen kun rupeaa seurustelemaan. Deittailua aloittelevat sinkkuvanhemmat miettivät usein, kannattaakoJatka lukemista ”Osa 1: Miten sinkkuvanhemmilta onnistuu deittailu?”

Miten poikkeusajat vaikuttavat nettitreffailuun – onko elämä yksinäisempää?

Vallitsevan koronavirusepidemian myötä ”elämme poikkeuksellisia aikoja” on kulunut, mutta hyvin tosi fraasi. Nyt on aika, kun meistä moni eristäytyy kotisohvalle, sosiaaliset kontaktit kasvokkain on jätetty minimiin ja tulevaisuus näyttäytyy monella tavalla epävarmana. Tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, ja Treffit24-tiimissä meitä kiinnosti, mitä tämä tarkoittaa nettideittailijoillemme. Tässäpä siis sivustolla juuri olleen kyselyn tulokset. Onko elämäsi muuttunut poikkeusolojenJatka lukemista ”Miten poikkeusajat vaikuttavat nettitreffailuun – onko elämä yksinäisempää?”

Hyvin täytetty profiili on avain onneen

Kysyimme käyttäjiltämme, miten voisimme parantaa Treffit24-profiilien sisältöjä deittailijoille paremmiksi. Profiilin tietoihin voi lisätä kuvan, kuvaustekstin ja kertoa itsestään ja arvoistaan erilaisten valikoiden avulla Muokkaa profiilia -kohdassa. Myös oman ihannekumppanin ominaisuuksia voi listata Muokkaa ihannekumppaniasi -kohdassa. Ihannekumppanin ominaisuuksissa kannattaa kiinnittää huomiota ns. Deal breakereihin, mitkä ovat kaikista tärkeimpiä odotuksia kumppanista. Liian kireät kriteerit saattavat vähentää kumppaniosumia.Jatka lukemista ”Hyvin täytetty profiili on avain onneen”

Kumpi tekee aloitteet nettideittailussa?

Ovatko vallalla yhä käsitykset siitä, että mies tekee aloitteet ja maksaa viulut, ja nainen päättää jatketaanko tapailua? Millaisia Treffit24-deittailijoiden parhaimmat treffit ovat olleet? Joka neljäs vuosi ilonamme on karkauspäivä; yksi ylimääräinen päivä vuodessa, jotta ajanlaskumme pysyy järjestyksessä. Karkauspäivään liittyy vanha perinne siitä, että se on päivä, jolloin naiset saavat kosia miehiä. Mikäli mies kieltäytyy kosinnasta,Jatka lukemista ”Kumpi tekee aloitteet nettideittailussa?”

Laadi tehokas treffi-ilmoitus

Houkutteleva treffi-ilmoitus on hyväntuulinen ja erottuu. Halusit tai et, mainostat treffi-ilmoituksella itseäsi. ”Minähän en itseäni markkinoi”, moni ajattelee rekisteröityessään deittipalveluun. Profiilisi on kuitenkin nimenomaan markkinointia! Hyväntuulinen teksti tehoaa, katkera tilitys karkottaa. Muista kuitenkin, että huumori ei aukea kirjoitettuna samalla tavalla kuin kasvokkain. Sarkasmi ei yleensä toimi deittipalstalla – se antaa helposti ilkeän vaikutelman. Usein onJatka lukemista ”Laadi tehokas treffi-ilmoitus”

Oharit iskevät itsetuntoon

Onko mitään musertavampaa kuin se, että on valmistautunut treffeihin, mutta deittikumppani ei ilmaannukaan paikalle? Tai että treffejä ei saada koskaan lyötyä lukkoon? Oharit ovat aina karu kokemus. Joskus deittailija joutuu oharien uhriksi ennen kuin treffejä on edes sovittu: kohtaat netissä lupaavan tyypin. Treffit sovitaan alustavasti, vain tarkka kellonaika tai paikka jää sopimatta. Yllättäen, kun sopimisenJatka lukemista ”Oharit iskevät itsetuntoon”

Treffi-ideoita tuoreella twistillä

Halihormoni oksitosiini aiheuttaa vahvan läheisyyden tunteen. Miten hormonin saa kihisemään treffeillä? Treffit aiheuttavat aina jännitystä. Toiminta helpottaa! Yhdessä tekeminen myös yhdistää. Rohkea treffipari suuntaa karaokeen. Yhdessä laulaessa erittyy runsaasti halihormoniksi kutsuttua oksitosiinia, joka luo nopeasti yhteyden tunteen. Oksitosiinia erittyy muissakin puuhissa, esim. vuoristoradassa tai kiipeillessä. Myös yhdessä syöminen erittää oksitosiinia. Syöminen saattaa kuitenkin olla ekoillaJatka lukemista ”Treffi-ideoita tuoreella twistillä”