Tiedätkö nämä seuranhakutermit deittipalvelussa?

Nainen ottaa deittisanaston haltuun seuranhakupalvelussa treffaillessa.

Viime viikolla kävimme läpi deittisanastoa ja tällä kertaa avaamme lisää treffipalvelussa esiintyviä lyhenteitä ja sanastoa. Myös niitä kinkyjä.

Moni kuvailee itseään profiilitekstissä erilaisista persoonallisuustesteistä poimituilla kirjainyhdistelmillä. Suosituin näistä lienee Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori. Indikaattori jakaa ihmiset 16 toisistaan poikkeavaan persoonallisuustyyppiin. Eri persoonallisuustyyppejä ja niiden yhdistelmiä kuvataan kirjaimilla. Esimerkiksi ekstrovertti on E ja tunteva F. Myers-Briggsin persoonallisuustestiä ei pidetä nykyaikana psykologisesti pätevänä, mutta lukemattomat netin persoonallisuustestit perustuvat siihen.

Deittiprofiilissa saattaa lukea vaikkapa ”olen ENTP”, mikä tarkoittaa edelläkävijää tai ”olen ISTJ”, mikä tarkoittaa tunnollista. Kirjainyhdistelmät eivät todellisuudessa kerro ihmisen persoonallisuudesta mitään – paitsi sen, että hän tykkää täytellä netin persoonallisuustestejä. Yhtä viihteellisiä ovat testit, joissa testataan, edustaako henkilö punaista, keltaista, vihreää vai sinistä ihmistyyppiä. Tutkimusten mukaan nettitesteistä saadaan erilaisia tuloksia eri kerroilla, eivätkä tulokset määritä sitä, miten ihminen käyttäytyy.

Deittiprofiileissa vilisee muitakin psykologisia termejä, esimerkiksi ambivertti. Termi introvertti tarkoittaa sisäänpäinkääntynyttä, ekstrovertti ulospäin suuntaunutta ja ambivertillä on piirteitä näistä molemmista. Moni myös kuvailee itseään kirjainlyhenteellä HPS eli highly senstive person. Sillä tarkoitetaan erityisherkkää. Erityisherkkä on hankala termi, koska sille ei ole yksiselitteistä määritelmää. Erityisherkkyyttä on myös eri tasoisia. Ääniherkkyydestä eli hyperakusiasta kärsivä reagoi pieniinkin ääniin, kuten paperipussin rapinaan. Erityisherkkyys voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen tulkitsee muiden eleitä ja ilmeitä tarkoin ja eläytyy muiden mielentiloihin.

Deittikuvioiden slangi

Valtaosa kaupallisista deittipalveluista on peräisin Yhdysvalloista. Oikeastaan koko treffikulttuuri on tullut meille Yhdysvalloista. Suomen pienissä ympyröissä oli ennen kaupungistumista luontevaa etsiä kumppania läheltä.

Moni alunperin englanninkielinen deittailutermi on vääntynyt suomalaiseen muotoon. Ghostaamisella tarkoitetaan sitä, että toinen katoaa kuin aave yöhön. Hän ei enää vastaa viesteihin ja saattaa jopa poistaa toisen yhteystiedoistaan. Deittimaailman slangia on myöstä mätsääminen. Saadaan match eli osuma, eli molemmat ilmaisevat kiinnostuksensa. Joissakin sovelluksissa svaipataan eli pyyhkäistään hyväksynnän tai hylkäämisen merkiksi.

Sukellusvene tarkoittaa tyyppiä, joka katoaa tyystin – mahdollisesti ghostaa – mutta ilmestyykin jonkin ajan kuluttua esiin kuin pintaan nouseva sukellusvene.

Numeroiden kieltä deittipalvelussa

Moni ilmaisee asioita napakasti numeroilla. ”Kaksi teiniä 50/50” tarkoittaa, että lapsia hoidetaan toisen vanhemman kanssa vuoroviikoin. ”Lapset 24/7” tarkoittaa, että henkilö hoitaa lapsia yksin. Yh ja yhäri tarkoittavat yksinhuoltajavanhempaa.

Ääri-ilmiöitä treffipalveluiden deitti-ilmoituksissa

Kinkyily tarkoittaa seksiä, johon kuuluu erilaisia sadomasokismin muotoja, fetissejä, sitomista tai erikoisia asuja, siis kaikenlaista, mikä ei ole vaniljaa, eli sovinnaiseksi määriteltyä perusseksiä. Kinkyilyn maailmassa käytetään loputtomiin lyhenteitä. Esimerkiksi CBT tarkoittaa cock and ball torture, eli kivun tuottamista penikseen ja kiveksiin. DL tarkoittaa diaper lover, eli vaippafetissin harrastajaa. DD tarkoittaa daddy dom, eli isänä esiintyvää alistajaa.

Pornon harrastajilla on omat lyhenteensä. COF tarkoittaa kasvoille laukeamista (come on face) ja COB takapuolelle laukeamista (Come on butt). TDTM tarkoittaa tuhmien puhumista (talk dirty to me). Erilaisia fetissejä ja mieltymyksiä on loputtomiin ja on jokaisen oma asia, miten niihin suhtautuu.

Fetissillä tarkoitetaan sitä, että ihminen kiihottuu yhdestä, joidenkin mielestä erikoisesta asiasta. Fetissejä on loputtomasti: joku kiihottuu maitoa tuottavista rinnoista, joku hyönteisistä ja joku pakoputkista. Yleisimpiä fetissejä ovat kiihottuminen kumi- ja nahkavaatteista.

Jos mieltymyksesi ovat erityislaatuisia ja kinkyily kiinnostaa, kannattaa hakeutua asialle omistetuille saiteille, ryhmiin ja deittipalveluihin.

Swingerit ovat pariskuntia, jotka harrastavat parinvaihtoa. Jotkut parit etsivät kolmatta pyörää tavallisilta deittisaiteilta. Kyseessä voi olla hetero-, lesbo- tai homopariskunta. Heteroparit etsivät yleensä kolmanneksi pyöräksi naista.

Joukkopano (gang-bang) tarkoittaa ennalta järjestettyä tapahtumaa, jossa jonotetaan vuoroa yhden seksikumppanin kanssa. Ryhmäseksi tarkoittaa sitä, että kaksi pariskuntaa, isompi joukko tai ryhmä sinkkuja harrastaa seksiä samassa tilassa ristiin rastiin.

Muita deittipalveluissa esiintyviä termejä

Avoin suhde

Avoimessa suhteessa molemmat kumppanit tai toinen tapailevat muita. Moni päätyy tähän ratkaisuun esimerkiksi kumppanin sairastuessa.

Polyamoria

Polyamorisessa suhteessa rakastetaan montaa kumppania sekä romanttisesti että seksuaalisesti.

Stealthing

Yhdyntää ennen sovitaan kondomin käyttämisestä, mutta mies poistaa kondomin kesken seksin. Tätä pidetään seksuaalisen väkivallan muotona, eikä sitä pidä missään nimessä hyväksyä.

Sexting

Tekstariseksi. Sopii pandemia-aikaan. Seksiä harjoitetaan tekstaamalla ja masturboimalla.

Lähteitä:

Leskelä, Hanna: Pyyhkäisyllä päiväkahviseuraa tai tosirakkautta – seuranhaun tekstikäytänteitä 2020-luvulla (Kielikello, 1/2020)

Godson, Suzi: Seksikirja (WSOY, 2003)

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Deittisanasto haltuun treffipalvelussa seikkaillessa

lonely woman using smartphone

Jokaisella alalla on omat sisäpiirin terminsä – niin myös deittailussa. Mitä ihmettä oudot sanat ja mystiset kirjainlyhenteet tarkoittavat?

Etsitään kumppania FWB-suhteeseen. Muukin kuin vanilja kiinnostaa. Jos deittiympyröihin astuu pitkän parisuhteen jälkeen voi tuntua, että profiileissa puhutaan vierasta kieltä. Niille, jotka ovat pyörineet kuvioissa pitkään tai olleet liikkeellä useamman kerran, termistö on usein täysin tuttua. Mikä ihmeen vanilja, jätskikioskilleko tuo haluaa? miettii noviisi.

Kirjainlyhenne FWB toistuu usein. Se tarkoittaa friends with benefits, eli etsinnässä on ystävä tietyin eduin. FWB-suhde ei ole sitoutunut seurustelusuhde, vaan nimensä mukaisesti kaverisuhde, johon kuuluu seksi. FWB-suhde eroaa irtoseksistä siten, että toinen on vakituinen seksikumppani. Moni sopii, ettei seksiä harrasteta muiden kanssa. Toisilla taas on avoin FWB-suhde. Riippuu ihan suhteen osapuolista, mitä FWB-juttuun kuuluu. Jotkut viettävät viikonloput yhdessä sarjoja katsoen, toiset tapaavat vain lihan ilojen merkeissä. Jotkut sopivat, että muita seksikumppaneita ei saa olla. Silloin voi käydä seksitautitesteissä ja jättää kondomin pois, jos molemmat saavat puhtaat paperit.

FWB-suhteen motiivina ei aina ole sitoutumiskammo. Yksinhuoltaja tai omaishoitaja voi tiedostaa, että elämään ei mahdu varsinainen seurustelusuhde. Jos satsaa täysillä työhön tai harrastukseen, väljempi suhde on parempi ratkaisu kuin täysipainoinen seurustelu.

FWB-suhteessa osapuolilla on yleensä jotain yhteistä, siis kaveruutta. Ehkä samanlainen leffamaku, jokin harrastus tai se, että molemmat ovat yksinhuoltajia, joilla ei aikaa perinteiselle suhteelle. FWB-suhteeseen kuuluu tietynlainen kemia, siihen kuuluu juttelua ja välittämistä. Panokaveria tavataan ihan vain seksin merkeissä. Jotkut käyttävät englanninkielistä termiä fuck buddy. Jos panokaverin kanssa ystävystyy, suhde voi liukua FWB-suhteen suuntaan. Ja joskus FWB-suhde kehittyy seurusteluksi. Se voi johtaa jopa avioliittoon.

Kirjainlyhenteet tulevat useimmiten englannin kielestä, sillä Yhdysvalloissa ollaan niihin kovin ihastuneita. NSA tarkoittaa no strings attached, eli tapailu ja seksi ei velvoita mihinkään. Jos tapaillaan säännöllisesti seksin merkeissä, jotkut puhuvat vakkarista. Varattu etsii vakkaria tarkoittaa siis, että varattu etsii kumppani vakituisiin seksitapaamisiin.

Ei seksiä kiitos!

Netissä moni etsii seksiä, mutta liikkeellä on myös aseksuaaleja. Heitä ei kiinnosta seksi tai se voi olla jopa vastenmielistä. Seksitön seurusutelusuhde voi olla haastavaa löytää. Jotkut tajuavat vasta suhteessa, että ovat tosiasiassa aseksuaaleja. Tällöin kumppanin kanssa voidaan sopia avoin suhde. Tämän profiilissa saattaa lukea aseksuaalin kanssa elävä etsii seksiseuraa.

Aromanttinen ei osaa tuntea romanttisia tunteita toista ihmistä kohtaan, eikä kaipaa suhdetta. Se ei tarkoita, että hän olisi tunteeton. Hän voi rakastaa omaisiaan ja omia lapsiaan, hän ei vain tunne romanttista rakkautta. Aromanttinen ei ole automaattisesti aseksuaali. Hän voi tuntea seksuaalista halua ja empatiaa, ja välittää toisesta – hän ei vain rakastu romanttisesti.

Ei ONS tarkoittaa ei yhdenillan juttuja (one night stands). 

Liukuva seksuaalisuus

Liukuvalla seksuaalisessa tarkoitetaan, että ihminen voi olla kiinnostunut seksuaalisesti kaikista sukupuolista. Hänelle tärkeintä on yksilö, ei sukupuoli. Biseksuaali tuntee vetoa sekä miehiin että naisiin. Panseksuaali voi tuntea seksuaalisia tunteita ketä vain kohtaan, sukupuolesta riippumatta. Biseksuaalisuus on yleensä helpompaa naisille kuin miehille, sillä miesten biseksuaalisuuteen liittyy vielä paljon ennakkoluuloja. Toisaalta lesbot saattavat vierastaa biseksuaalinaisia ja kuvitella, että nämä saattavat lähteä miehen matkaan, kun nainen alkaa kyllästyttää.
Demiseksuaali syttyy toisen persoonallisuudesta ja heille on oleellista, että suhteessa on välittämistä ja kiintymystä. He eivät tunne seksuaalista halua ilman henkistä yhteyttä. Sapioseksuaali innostuu älykkyydestä.

Emojien salaisuudet deittiviesteissä

Munakoiso symboloi penistä niin vahvasti, että harva enää käyttää sitä tarkoittamaan munakoisoa. Myös banaani voi tarkoittaa siitintä. Persikka voi symboloida takapuolta tai vulvaa, mutta sitä käytetään myös tarkoittamaan persikkaa. Vulvan symbolina käytetään myös voitonmerkkiä ja tacoa.

Sormista tehty ympyrä eli OK-emoji viittaa anaaliseksiin, osoittava sormi merkitsee sormeilua. Anaaliseksiin voi viitata myös suklaadonitsi ja banaani. Kieli viittaa cunnilingukseen eli vulvan nuolemiseen. Miehelle tehtävää suuseksiä eli fellatiota symboloi huuliemoji ja munakoiso. 

Herättikö deittitermistö ajatuksia tai saitko selvennystä kokemaasi viestittelyyn? Keskustele termeistä ja lyhenteistä täällä. Jatkamme aiheen parissa vielä ensi viikolla!

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Adobe Stock

Deittailun turn offit – sinkkujen kokemuksia

Sinkkunainen näyttää kieltä treffeillä kumppanilleen, jolla on outo tapa.

Sinkkujen keskustelupalstoilla puhututtaa asiat, jotka potentiaalisessa deittikumppanissa onkin kääntäneet kiinnostuksen toiseen suuntaan. Lupaavasti alkanut tutustuminen saattaa törmätä turn offiin, eli ominaisuuteen, tapaan tai sanoihin, jotka latistavat tunnelman ja saavat harkitsemaan jatkoa uudelleen.

Muun muassa tällaiset asiat ovat saaneet kiinnostuksen lässähtämään: rumat kengät, heti tutustumisen alkaessa runsas hellittelysanojen käyttö ja viestittely, seksin puheeksi ottaminen ennen tapaamista, voimakkaat luonteenpiirteet tavattaessa, todellisuus ei vastaa kuvaa, existä puhuminen, voimakkaat tuoksut tai meikit, jne.

Halusimme kysyä deittailijoiden kokemuksia innostuksen lässähtämisestä ja miksi jotkut asiat häiritsevät ja toiset eivät. Osallistu kyselyyn tästä ja kerro kokemuksistasi! Julkaisemme tulokset anonyymisti myöhemmin blogissamme.

Viikonloppuseuraa ja kesäkaveria etsit kätevästi Treffit24-palvelusta. Treffailusäät ovat nyt hienosti kohdallaan!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Deittipalvelussa ihannekumppania etsimässä

Pariskunta käsi kädessä treffeillä ihannekumppaninsa kanssa.

Kysyimme Treffit24-deittailijoilta heidän kuluneen vuoden treffailustaan ja kävimme vastauksia läpi viime viikolla. Lisäksi tiedustelimme millaista seuraa deittipalvelusta ollaan etsimässä ja millä mielellä deittailuun suhtautuu. Sinkut kuvailivat myös omaa ihannekumppaniaan ja millaisia tietoja toivoisivat toisten deittailijoiden profiileista löytyvän, jotta toisesta saisi mahdollisimman hyvän kuvan jo ennen viestittelyä.

Mitä sinkut hakevat deittipalvelusta?

Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi olevansa etsimässä treffiseuraa, josta voisi mahdollisesti seurata vakavampi parisuhde. Jopa 43% deittailee ja tapaa eri ihmisiä toiveinaan löytää se oikea. Selkeästi tositarkoituksella liikkeellä oli 41% vastaajista, he ilmoittivat suoraan etsivänsä pidempiaikaista elämänkumppania. Selvässä vähemmistössä (11,7%) oli kevyesti deittailuun suhtautuvat, jotka etsivät pelkkää treffiseuraa ilman vakavampia sitoumuksia. Deittipalvelussa vain virtuaalista juttuseuraa vailla olevia oli 3,9% vastanneista.

Elämänkumppanin löytyminen on monen sinkun toive

Vaikka deittailun ja treffeillä käymiseen ei suhtauduta kuolemanvakavasti, silti monia huolettaa mahtaako kumppania koskaan löytyä. 25% kyselyyn vastanneista sinkuista myönsi, että yksin jääminen huolettaa ja 36,3% kertoi toisinaan pohtivansa, mahtaako kumppania koskaan löytyä. 38,5% vastaajista ei ollut huolissaan kumppanin löytymisestä. Uskoa omaan onneen löytyy tai elämä maistuu kuitenkin ihan hyvältä ilman kumppaniakin.

Millaista kumppania deittipalvelusta ollaan etsimässä?

Toiveita oman ihannekumppanin suhteen oli kyselyyn vastanneiden sinkkujen keskuudessa monenlaisia. Vastauksista nousi selvästi rehdin, tavallisen, itsestään huolta pitävän ja huumorintajuisen kumppanin ihannekuva. Kaikkein eniten mainintoja ihannekumppanin ominaisuuksista sai rehellisyys.

“Avoin, rehellinen, tunnetaitoinen, huumorintajuinen, intohimoinen jalat maassa oleva nauravainen ihminen.”

“Ehkä vähän nuorempi tai samanikäinen kuin minä, rehellinen, toiset ihmiset huomioonottava,urheilullinen ja ei komeuskaan pahitteeksi ole,ehkä jopa rakastava mies <3”

“Rehti, luotettava ja arjessa mukana.”

Toiseksi eniten mainittu ominaisuus oli luotettavuus, joka kulkee käsi kädessä rehellisyyden kanssa. Sinkut toivovat toisiltaan rehellisyyttä itsessään ja toimissaan, pelaamista ja leikkejä ei jakseta katsella.

“Raitis, rehellinen, luotettava, uskollinen ja ehottomasti vapaa”

“Luotettava, samanikäinen tai vähän nuorempi ja asuisi enintään 100 km päässä.”

“Tasapainoinen, luotettava, sinut itsensä kanssa, hyväksyy toisen sellaisena kuin toinen on, ulkonäkö tärkeä (omaa terveelliset elämäntavat) mutta sisäinen kaunis tärkeämpi asia”

Monissa vastauksissa toivottiin erilaisia ulkoisia ominaisuuksia, kuten pituutta, itsestään huolta pitämistä ja miellyttävää ulkonäköä. Komeus tai kauneus ei korostunut vastauksissa, vaan siisteys, itsestään huolehtiminen ja sopusuhtaisuus. Ulkonäköä tärkeämpää on sisäinen kauneus <3

“Täysi-ikäinen, mutta mielellään jo lähempänä kolmeakymmentä, kun neljääkymmentä. Syynä tähän, että haluisin perustaa perheen, joka ei ole aikaisempien kumppanien kanssa onnistunut. Saa seistä omilla jaloillaan, olla persoonallinen, tietenkin tuoda silmäniloa, mutta järkeä pitää olla päässä. Urheilullinen, aktiivinen, viinit, ruoka ja matkailu saisi olla lähellä sydäntä. Vaadinko paljon, en minusta.”

“Rehellinen, luotettava, siisti, älykäs ja pitkä suomalainen mies”

“Itsestään huolta pitävä sekä ulkoisesti että sisäisesti fiksu mies about 50 vee. Lapsia, mutta ei enää pieniä. Noin 180 pitkä ja normaalipainoinen, ei tupakoi ja alkoa kohtuudella. Ei mikään sohvaperuna vaan tykkää suht aktiivisesta elämästä, mökki ois kiva tai yhdessä hankkia, puhelias, huumorintajuinen, uskollinen, kohtelias ja läheisyydestä pitävä. Työssä käyvä.”

Kumppanilta toivotaan myös huumorintajua ja yhteisiä hauskoja hetkiä. Yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita tulevalta kumppanilta toivottiin myös paljon. Liikuntaa ja aktiivisuutta toivottiin myös monelta ihannekumppanilta.

“Motoristimies, jotta olisi sama harrastus. Aika usein sama harrastus tekee sen, että voi olla muutenkin samat intressit kaikilla elämänalueilla. Rento, mutta reilu mies haaveena”

“Huumorintajuinen, huomaavainen, rakastava ja keskustelutaitoinen mies”

“Lämminhenkinen, huumorintajuinen, jonkin verran liikkuvaa sorttia oleva, mieluummin ei kaupungista”

Mainintoja ihan tavallisesta suomalaisesta miehestä/naisesta tuli usein.

“Tavallinen suomalainen mies, luotettava, rakastava ja rakastettava”

“Perus suomalainen mies mikä pussaa ja pitää hyvänä ja on luotettava”

“Normaali täyspäinen Suomalainen nainen isolla N:llä.”

Deittiprofiilissa luodaan tärkeä ensivaikutelma

Deittipalvelussa kumppanin löytymiseen ei riitä se, että ilmoittautuu paikalle. Omaan profiiliin kannattaa panostaa jos haluaa löytää aidosti seuraa. Kysyimme Treffit24-deittailijoilta millaisia tietoja he haluavat kumppaniehdokkaiden profiilista löytää.

Eniten vastauksissa korostui toive siitä, että jo profiilikuvauksessa tai tiedoissa tulee selkeästi esille se, mitä palvelusta hakee. Se, että ollaan samalla asialla on ensimmäinen askel kohti tutustumista.

“Millä mielellä kumppania etsii.”

“Minkälaista seuraa hakee, luonnetta voi kuvailla vähän, harrastuksia”

“Millainen hän on ja mitä hän hakee treffeillä. Millaisen treffikumppanin haluaisi.”

Yhtä tärkeää oli saada toisen profiilista selville millaiset kumppaniehdokkaan harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat. Näihin on helppo samaistua, tai kiinnostua kuulemaan lisää ja niistä saa helposti jutun juurta tutustumisen alkaessa.

“Hänen kiinnostuksen kohteita vapaa-aikana, harrasteita.”

“Harrastukset, elämäntavat, pitääkö millätavoin huolta itsestään, luonne. Mitä arvostaa, mitä kaipaa kumppanissa.”

“Harrastukset ja tykkäämiset”

Monet mainitsivat myös profiilikuvan tärkeyden. Kumppanista halutaan mielellään nähdä kasvo-tai kokovartalokuva ja myös esimerkiksi tieto pituudesta on joillekin merkityksellinen.

“Ensinnäkin onko kuva hänestä aito, realistiset toiveet kumppanista ja kiinnostuksen kohteista niin ulkona kuin sisälläkin.”

“Rehellisiä tietoja ja ajantasainen kuva ilman aurinkolaseja”

“Pituus, ulkonäkö, luonteesta, harrastuksista, elämästä, elämäntyylistä”

Seuraavaksi eniten toivottiin kuvausta luonteesta, minkä tyyppinen ihminen on, millaiset ovat omat arvot, onko lapsia tai haluaako niitä ja millainen on suhde tupakointiin ja alkoholiin.

“Arvot, harrastukset, haluaako lisää lapsia”

“Ikä, pituus, ruumiinrakenne, onko lapsia ja haluaako lapsia, harrastukset, mistä tykkää, missä asuu ja onko valmis muuttamaan jos asuu eri paikkakunnalla”

“Jotain mikä ilmentää hänen persoonaansa ja ajatuksiaan. Teknisten tietojen lisäksi. Suurin osa kuvauksista on ihan liian suppeita ja niissä on vaikea tarttua mihinkään.”

Deittailijoiden vinkit hyvään profiilitekstiin ovat:

  • Kerro mitä olet etsimässä
  • Kerro omista harrastuksistasi, mielenkiinnon kohteistasi tai miten mieluiten vietät vapaa-aikaasi
  • Lisää tuore profiilikuva
  • Jos et osaa itse määritellä omaa luonnettasi, pyydä hyvää ystävääsi kertomaan millainen olet ja kerro nämä asiat profiilissasi

Päivitä profiilisi ajantasalle tai jos sinulta sellainen puuttuu, luot sen käden käänteessä Treffit24-palvelussa. Kerro mitä etsit ja millainen olet ja aloita oma polkusi treffailukesään 2021!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Sinkkujen kohtaamiset kärsivät koronavuonna

Kysyimme Treffit24:n deittailijoilta heidän kuluneesta vuodestaan nettideittailun ja uusien tuttavuuksien tapaamisen kannalta. Poikkeuksellinen vuosi on vaikuttanut kaikkeen, eikä vähiten ihmissuhteisiin. Osa sinkuista on kokenut olevansa yksinäisempiä kuin aiemmin ja herännyt ajattelemaan, että vaikka vapaa sinkkuelämä on sopinut hyvin omaan elämäntilanteeseen niin nyt siihen kaipaisikin jotain pysyvämpää.

Jotkut ovat jättäneet uusiin ihmisiin tutustumisen vähemmälle ja rajoittaneet kontakteja suositusten mukaan tällä tavalla. Toiset ovat deittailleet siinä missä ennenkin, eivätkä ole antaneet suositusten rajoittaa elämäänsä liikaa.

Nettideittailu on suosittua vaikkei treffeille lähdettäisi

Nettideittailun määrä on pysynyt melko samanlaisena läpi pandemian ja 38% prosenttia vastaajista olikin sitä mieltä, että netissä tapailu ja juttelu ei juuri muuttunut poikkeuksellisen vuoden aikana. Kyselyyn vastanneista 35% prosenttia oli vähentänyt myös netissä tapahtuvaa deittailua ja loput 27% oli taas deittaillut verkossa enemmän kuin aiemmin.

Seuraa kaivattiin yksinäisiin päiviin ja rajoittuneiden live-kontaktien vuoksi haluttiin pitää jonkinlaista seuraelämää yllä. Yli puolet (58%) kyselyyn vastanneista sinkuista kertoi olleensa yksinäisempiä kuluneena vuonna.

Tapaamista treffien merkeissä mietittiin tarkkaan

Kun turhia kontakteja kehotettiin välttämään koki myös tapailukulttuuri kolauksen. Kyselyyn vastanneista 62% ilmoitti käyneensä selvästi vähemmän treffeillä kuluneen vuoden aikana kuin normaalisti.

Ulkoilutreffit olivat suosiossa koko vuoden, mutta niillekin lähtemistä harkittiin hieman tarkemmin kuin ennen. Monien julkisten paikkojen, kahviloiden ja ravintoloiden ollessa kiinni myös kotitreffit nostivat suosiotaan. Kotitreffailussa turvallisuus ja luottamus ovat tärkeitä, joten kunnollinen tutustuminen ennen toisen kotiin menemistä tai omaan kotiin kutsumista on ollut paikallaan. Toisaalta pitkä tutustuminen etänä ja uusien ihmisten tapaaminen pidemmän harkinnan jälkeen sopi osalle sinkuista hyvin. Kyselyyn vastanneista 23,5% tapasi treffikumppaneita kuten ennenkin ja 14,5% sinkuista vähensi kohtaamisia selvästi.

Valoa tunnelissa treffailijoille

Poikkeuksellisesta pandemiasta on kärsitty reilu vuosi, mutta tilanne alkaa hieman helpottaa rokotusten myötä. Riskiryhmien jälkeen on siirrytty rivakkaan tahtiin rokottamaan muuta väestöä ja kesän kuluessa näyttäisi siltä, että Suomen aikuisväestö on saanut ainakin ensimmäisen rokotesuojan. Kesälle onkin monella suuria odotuksia vapaammasta elämästä ja sosiaalisen kanssakäymisen vaiheittaisesta parantumisesta.

Kyselyymme vastanneet sinkut arvioivatkin treffailevansa enemmän kun koronatilanne helpottaa (39%) mutta lähes yhtä suuri osa (38%) vakuuttaa, ettei koronatilanne tule vaikuttamaan heidän treffailuunsa. Ilmeisesti väsyminen rajoittuneeseen elämään alkaa näkyä tai luotto omaan turvalliseen deittailuun jatkossakin on hyvällä tasolla.

Odotamme kuitenkin toiveikkaina, että tilanne deittimaailmassakin alkaa helpottaa ja kesää päästään viettämään rakkauden ja vapauden kutkutellessa mahanpohjassa. Nettideittailuseuraa ja treffailuseuraa on tarjolla Treffit24-palvelussa ympäri Suomen. Nyt kun luot hyvän profiilin kuvan ja oman tarinasi, eli kuvaustekstin kera, on helppo tutustua muihin seuraa kaipaaviin ja suunnata livetreffeille kesäiseen luontoon tai hiljalleen vapautuviin ravintoloihin ja kahviloihin. Vihdoinkin 🙂

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Deittailijoiden keväisiä rakkaustarinoita Treffeistä

Käsi kädessä kevääseen kun rakkaustarina on alkanut.

Mitä pidemmälle kevät on edennyt, sitä enemmän saamme palautteita rakkaustarinoiden muodossa. Valoisammat päivät ja koronatilanteen helpottaminen vaikuttavat varmasti siihen, että on oltu aktiivisempia, tutustuttu ja nähty enemmän.

Nopeaa ja tehokasta toimintaa on ollut seuraavilla entisillä treffailijoilla!

Yllättävän ihana mies tuli vastaan täällä jo toisena päivänä.

Nainen, 45v

Just sopiva mies löytyi melkein heti
Nainen, 45v

Viisi minuuttia ja se oli siinä!
Nainen, 55v

Aivan erityisen ihana ja juuri sopiva kumppani on löytynyt näille parisuhteen satamaan siirtyneille.

Uskomatonta mutta totta juuri sellainen ihminen jota etsinkin. Kiitos sivustolle!.
Nainen, 70v

Nappasin kultakimpaleen.
Nainen, 50v

Aivan ihana ja kaikin puolin sopiva tyyppi otti yhteyttä Treffien kautta. Kuulostaa hullulta, mutta nyt käytännössä asutaan yhdessä ja aion elää loppuelämäni hänen kanssaan.
Nainen, 52v

Palvelunne taso laski merkittävästi sillä sain mukaani täältä aidon suomalaisen Belarus-traktorin omistavan miehen.
Nainen, 31v

Löysin sopivan, ihanan tyypin täältä vähän aikaa kirjoiteltuamme ja nyt tutustuminen jatkuu lisää ihastuneina 🙂
Nainen, 60v

Ihana nainen sai mut tuntemaan perhosia vatsanpohjassa 🙂
Mies, 55v

Lyhyestä virsi kaunis, oma kulta on löytynyt!

KIITOS! Löytyi ikioma kulta.
Nainen, 29v

Se oikea löytyi!
Mies, 44v

Ihana porilainen muru!
Nainen, 56v

Synkkasi heti! Se oli siinä 🙂
Mies, 52v

Joskus matkaan saattaa mahtua myös mutkia ennenkuin yhteinen onni löytyy.

En halua satuttaa sitä kumppania, joka minulla nyt on. Yritän pitää hänet niin kuin parhaaksi taidan. Kristallipalloa en omista, joten elämä tuo ja vie tai sitten kuolen.
Mies, 42v

Löysin naisystävän ja olen käynyt tapaamassa häntä. Se oli rakkautta ensinäkemällä. Mutta ei se mitään helppoa ollut. Kyllä usko meinasi jo loppua mutta lopulta kaikki hyvin!
Mies, 58v

Tutuksi tulleessa palvelussa on helppo löytää myös uusi rakkaus, jos aiemmin alkanut suhde ei jatkunutkaan lopun ikää. Deittipalvelussa voi myös törmätä yllättäviin vanhoihin tuttuihin, joihin ei olisi ehkä muuten ollut yhteydessä.

Se löyty täältä taas.
Mies, 48v

Saman paikkakunnan tuttu!
Mies, 43v

Työkaveri 3 vuoden takaa löytyi täältä. Nyt jatkamme yhdessä.
Mies, 57v

Omaa kultaa, loppuelämän parisuhdetta, treffiseuraa, juttukaveria ja sitä oikeaa voit etsiä samantien Treffit24-palvelusta! Ehkä ensi kerralla luemme juuri sinun rakkaustarinaasi <3

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Keinoja kosketuksen kaipuuseen sinkuille

Sinkku halaamassa puuta kosketuksen kaipuuta helpottaakseen.

Kosketuksen kaipuuta voi helpottaa hiukan koskettamalla itseään. Voit silittää toista käsivartta tai reittä, tai voit kietoa käsivarret ympärillesi. Liikunta lisää hyvänolon tunnetta. Yhdessä laulaminen toisten kanssa lisää oksitosiinin eritystä ja edesauttaa hyvinvointia. Voit kokeilla laulamista ystävien kanssa videon välityksellä tai voitte kajauttaa reippaasti puistossa.

Moni on löytänyt lohtua luonnon asioiden koskettamisesta: puiden halaamisesta, kämmenten painamisesta sammaliin tai kasvimaahommista. Myös kivien koskettelu voi rauhoittaa. Kallio voi tuntua maadoittavalta ja rauhoittavalta. Veden kosketus on erityisen tehokas.

Voit kysyä tutulta koiranomistajalta koiraa hoitoon, jos et halua hankkia omaa lemmikkiä. Ratsastuskoulut toimivat myös korona-aikaan. Kotieläintilalla voi päästä silittelemään maatalon eläimiä.

Joitain ihmisiä auttaa ASMR-äänitteiden kuunteleminen. Autonomous sensory meridian response tarkoittaa fyysistä kihelmöinnin tunnetta. Se alkaa päänahasta ja siirtyy alaspäin selkärankaa pitkin. Kaikki eivät koe ASMR-ilmiötä, toiset kokevat sen voimakkaasti. Joillekin se aiheuttaa vahvaa mielihyvää. ASMR-äänitteitä löytyy esimerkiksi Spotifysta ja YouTubesta. Niitä kuunnellaan kuulokkeilla. Äänitteissä on hyvin hiljaista supinaa, rapsuttelua, hankaamista, rapistelua ja muita arjen ääniä, jotka laukaisevat joissain ihmisissä voimakkaan fyysisiä tuntemuksia.

Kapistuksia kosketukseen

Itsesi paijaamisen lisäksi voit kokeilla itsehierontaa. Voit hieroa itseäsi esimerkiksi jadekammalla tai faskiapallolla. Pallo laitetaan selän ja seinän väliin ja hierotaan selkää. Mutjutin on suunniteltu itsehierontavälineeksi. Se on pieni muovinen, litteä esine, jossa on erilaisia reunoja. Sekä faskiapallo että mutjutin hoitavat jännittyneitä lihaskalvoja. Voit käyttää myös tennispalloa.

Itsehieronnassa voi tehdä samalla ihonkuorinnan. Siihen riittää fariinisokeri, mutta kosmetiikkaliikkeissä on saatavilla myös kuorivia voiteita. Jotkut hyödyntävät kuorinnassa kertaalleen käytettyjä kahvinporoja. Kuivakuorinnassa ihoa jynssätään karkealla harjalla, merikurkulla tai sienellä.

Itsehierontaan löytyy netistä lukuisia opetusvideoita.

Tanssiminen laittaa mielihyvähormonit oksitosiinin ja dopamiinin liikkeelle. Laita suosikkimusiikkia soimaan ja tanssi vaistonvaraisesti, miettimättä liikaa. Anna jalkojen viedä ja kehon liikkua vapaasti.

Painopeitoista on tullut suosittuja korona-aikaan. Painopeiton paino riippuu nukkujan painosta, paras paino on 5–10 prosenttia käyttäjän painosta. Peiton sisällä oli pieniä lasikuulia, sen paino rauhoittaa ja rentouttaa. Terapiavälineitä myyvistä liikkeistä saa myös painotyynyjä ja lapsille tarkoitettuja painopehmoleluja. Kolmikiloinen pehmokoira tuntuu mukavalta sylissä.

Moni on hankkinut ison pehmolelun koronakaveriksi. Jättipehmoissa on silkkisen pehmeää karvaa ja niitä on rauhoittavaa halia nukkumaan mennessä. Jotkut kääriytyvät tiukasti vilttiin melkein kapalotyyliin.

Kosketusvajetta voi hoitaa myös manikyyrillä tai pedikyyrillä. Varsinkin jalkahoidossa turvavälin säilyttäminen on helppoa. Jalkojen huoltamisesta on hyötyä muutenkin. Säännöllinen jalkahoito poistaa ja ehkäisee kovettumia.

Omaa kivaa

Itsensä koskettamista voi tietenkin harjoittaa myös itsetyydytyksellä. Yksi korona-ajan hyviä puolia on, että miesten seksivälineet ovat viimein alkaneet tulla hyväksytyiksi. Keinovaginat ovat kehittyneet viime vuosina ja markkinoille on tullut mitä erilaisempia malleja. Uuden sukupolven keinovaginoissa on sisällä nystyröitä ja juomuja, jotka lisäävät nautintoa. Joissain malleissa on imuttava alipaine. Joissakin masturbaattorimalleissa on sekä emättimen että anuksen aukko. Miehistä pitäville miehille on omat masturbaattorinsa.

Poikkeusaika on lisännyt seksivälineiden nettimyyntiä ja uusia malleja tulee markkinoille jatkuvasti. Huono puoli on hinta. Itsetyydytystä voi kuitenkin hyvin harjoittaa ilman, että kaapit pursuilevat välineitä. Toisaalta seksivälineisiin satsaaminen kannattaa, sillä ne on valmistettu turvallisista materiaaleista ja suunniteltu juuri siihen käyttöön.

Myönteistä mieltä

Jotkut ovat löytäneet helpotusta ihonälkään meditaation avulla, varsinkin jos siihen yhdistyy rentouttavia hengitystekniikoita. Opetusvideoita löytyy esimerkiksi YouTubesta ja saatavilla on myös ilmaisia sovelluksia. Myös joogaan kuuluvat rentouttavat asanat voivat auttaa.

Vaikka kosketus on ihmisolennoille tärkeää, kosketuksen puuttuminen ei tuhoa. Kaikki, mikä auttaa löytämään mielenrauhan ja rentoutumaan, vaikuttaa myönteisesti.

Ajattele positiivisesti: on oikeastaan hyvä huomata, miten tärkeää kosketus on. Ennen koronaa oli itsestään selvää, että Esteri-täti halaa aina sukujuhlissa tai että siskonlapset haluavat käyttää enoaan kiipeilypuuna. Poikkeusaika opettaa arvostamaan erilaisia kosketuksia.

Koskettaminen on tärkeää.

Kosketuksen kaipuuseen lääkettä voi etsiä Treffit24-palvelusta. Kun etäaika alkaa olla ohi, kosketusta kaivataan erityisen paljon.

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Mistä lääke sinkun ihonälkään?

Sinkkunainen on kietonut kätensä ympärilleen, koska kaipaa kosketusta.

Kosketuksen puute vaivaa nykyään monia. Moni yksinasuva ei ole saanut pitkään aikaan edes halausta tai kädenpuristusta.

Yhdysvalloissa kosketuksen puutetta kutsutaan nimellä ihonälkä. Sen oireita ovat alakulo, ahdistus, lisääntynyt stressi ja univaikeudet. Korona-aikaan yksinasuva sinkku on kosketuksen suhteen eriarvoisessa asemassa kuin pariskunnat. Pienten lasten yksinhuoltajatkin saavat haleja. Yksinasuva, jolla ei ole edes lemmikkieläintä, on saattanut elää kuukausia vailla kosketusta.

Kosketuksen tärkeydestä on kirjoitettu korona-aikana paljon. Ihminen on sosiaalinen olento ja kaipaa luonnostaan kosketusta. Tietysti on poikkeuksiakin – jotkut eivät pidä koskettamista tärkeänä ja jotkut saattavat jopa kammota sitä. Jotkut taas kaipaavat kosketusta vain ihmiseltä, jonka tuntevat hyvin. Kosketusaralle tai voimakkaan introvertille pakollisten kättelyiden, halauksien ja poskisuudelmien katoaminen voi olla helpottavaa.

Osa yksiasuvista on koettanut keksiä korvaavia keinoja muiden ihmisten kosketukselle: jotkut halailevat puita, toisen turvautuvat vartalotyynyyn. Lämpimän kauratyynyn avulla voi leikkiä, että toinen ihminen koskettaa. Aitoa kosketusta se ei kuitenkaan korvaa.

Miksi tarvitsemme kosketusta?

Kosketuksen tärkeyttä on tutkittu runsaasti. Aivot muuttavat neurobiologisella ja -psykologisella tasolla kosketusärsykkeet rentoutumisreaktioksi. Stressihormoni kortisolin taso laskee elimistössä ja halihormoniksikin sanottu oksitosiini lisääntyy. Oksitosiini lisää hyvää oloa ja auttaa rakastumisen tunteen kehittymisessä. Se kertoo, että meillä on yhteys muihin ihmisiin.

Yhdistämme helposti kosketuksen seksiin, mutta myös epäseksuaalinen koskettaminen on tärkeää. Verkkainen silittely lisää hyvää oloa, ja pelkkä selän koskettaminen voi tuntua hyvältä. Tukanpesu ja päähieronta kampaajalla tai parturissa auttaa rentoutumaan. Kampaajalla ja hierojalla voi käydä myös korona-aikaan, kunhan pitää maskia. Täysin riskitöntä se ei tietenkään ole.

Ei ole ihme, että moni on ottanut koiran pandemia-arkea piristämään. Koiran silittely ja koskettaminen aiheuttaa hyvää oloa. Kissa ei antaudu yhtä auliisti hellittäväksi, mutta kyllä kissankin kosketus tuntuu hyvältä.

Ei-toivottu kosketus

Kaikki kosketus ei tietenkään tunnu hyvältä tai ole tervetullutta. Kuten MeToo on osoittanut, ei-toivottu seksuaalissävytteinen kosketus ei ole koskaan miellyttävää, päinvastoin. Riippuu sekä yksilöstä että tilanteesta, mitä koetaan seksuaaliseksi ja häiritseväksi. Pahimmillaan ei-toivottu koskettaminen on väkivaltaa ja rikkoo myös sielun.

Myös muunlainen ei-toivottu koskettaminen kuin seksuaalinen voi tuntua ikävältä ja jopa vastenmieliseltä. Jos ventovieras tulisi seisomaan liukuportaissa liian lähelle ja asettaisi kätensä toisen ihmisen käden päälle, harva pitäisi kokemusta hauskana. Tuntematonta ihmistä ei haluta päästää lähelle, mutta vaikkapa perheenjäsenen kanssa kokkaillessa on luontevaa seistä lähekkäin. Korona-aikaan moni suorastaan kammoaa vieraiden ihmisten läheisyyttä ja hyvästä syystä. Ennen koronaa oli luonnollista hillua keikalla hikisten ihmisten massassa – nykyään jo pelkkä ajatus saattaa kauhistuttaa.

Kosketuksen kaipuusta kerromme lisää ensi viikolla. Yksinäisyyttä voi torjua tutustumalla uusiin ihmisiin Treffit24-palvelussa. Kun tuntuu siltä, että toisen kanssa voisi tavata kasvotusten, lähtekää treffeille kevääseen!

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Läheisyyttä etäajan deittailijoille

Käsi kädessä etäaikana, läheisyys vaatii luottamusta.

Edellisessä artikkelissa kävimme läpi miten voi deittailla, viettää yhdessä aikaa ja sekstailla etänä. Läheisyydenkaipuu on kuitenkin läsnä ja vaatii poikkeusaikana lisäharkintaa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Jos haluat ihan oikeaa seksiä ja ihokontaktia, voit miettiä, miten saisit treffikumppanisi koronakuplaasi. Jutelkaa säännöistä yhdessä. On tärkeää miettiä läheisiä ihmisiä. Haluatko jatkaa vierailuja riskiryhmään kuuluvan omaisen luona? Noudattaako treffikaverisi suosituksia? Onko hän työssä, jossa saattaa altistua tartunnoille, esimerkiksi töissä isossa marketissa? Tapaako hän uusia ihmisiä?

Tärkeintä on turvallisuus. Koronavirus on arvaamaton, jotkut tuskin huomaavat tartuntaa, kun taas toiset päätyvät hengityskoneeseen, vaikka olisivat hyväkuntoisia muutoin. Jotkut selviävät säikähdyksellä, toisilla oireet jatkuvat kuukausikaupalla ja jotkut menehtyvät tautiin. Onko uuden ihmisen päästäminen lähelle riskin arvoista? Vaarannatko läheisesi?

On tärkeää olla samalla aaltopituudella koronan suhteen. On luonnollista, jos korona pelottaa ja poikkeustila aiheuttaa ahdistusta. Toisella ei ole oikeutta nauraa peloillesi ja vähätellä huoliasi. Muista, että edes testi ei takaa täysin sitä, että tartuntaa ei tulisi. Varsinkin muuntovirukset leviävät helposti.

Kunnioita treffikumppanisi toiveita

Jos otat itse suositukset vakavasti, sinun ei kannata yrittää lähentyä koronakriittisen kanssa. Jokaisella on oikeus suhtautua koronaan niin vakavasti kuin haluaa. On luonnollista, jos virus pelottaa. Vaikka tapaisit treffikumppanin kävelyllä, voit sanoa etukäteen, että haluat pitää turvavälit, etkä halua halata. Toisen rajoja pitää kunnioittaa ylipäätään, ja se pätee myös koronaan.

Etäisyyden pitämisessa on hyviäkin puolia. Moni on huomannut, että uuden ihmisen kanssa pääsee nopeammin syvälliselle tasolle. Ihmisillä on enemmän aikaa panostaa kirjoittamiseen, puhelimessa puhumiseen ja ajatusten jakamiseen. Seksi ei ole heti sotkemassa kuvioita, ja usein seksin aloittamisen lykkääminen lisää kutkutusta. Seksi saattaa tuntua paljon jännittävämmältä ja kiihottavammalta, kun sitä joutuu odottamaan. Yhdenillanjutut eivät ole korona-aikaan itsestään selvyys ja seksi saa uudenlaista painoarvoa.

Tietysti seksin puute voi myös sekoittaa järjen ja tunteet. Himoa voi erehtyä luulemaan kiintymykseksi, kun seksiä on pakko pantata.

Harkitsemisen etuja

Hitaasti lämpeäville ja introverteille koronadeittailu on hyvä juttu. Jos seksiin liittyy aiempien ikävien kokemusten painolastia, hitaasti eteneminen on myönteistä. Jos on joutunut hyväksikäytetyksi, koronavaara antaa hyvän tilaisuuden edetä hitaasti ja rakentaa luottamusta. Kun henkinen luottamus on syntynyt, on helpompi avautua ikävistä kokemuksista. Jos taustalla on traumatisoivia kokemuksia, niistä kannattaa puhua ennen seksin aloittamista.

Niille, joilla on takanaan ikäviä treffeihin liittyviä kokemuksia kuten fyysistä ahdistelua, videotreffit ovat turvallinen vaihtoehto. Treffikumppani ei pääse koskettelemaan ilman lupaa ja hänestä pääsee eroon nappia painamalla. Aroille ja varautuneille korona-aika tarjoaa tilaisuuden tutustua niin hitaaseen tahtiin kuin tuntuu hyvältä.

Korona-aika on vähentänyt impulsiivisuutta. Enää ei voi lähteä humalassa yökerhosta väärän tyypin mukaan. Humalaisen yön jälkeen on ikävä huomata, että seksikumppani olikin aivan vääränlainen. Moni on tutkaillut itseään ja päättänyt ruveta käyttäytymään viisaammin muutenkin. Itsetuntemuksen lisääntyminen kuuluu poikkeusajan etuihin.

Tutustu Treffit24:ssä rauhassa uusiin ihmisiin ja tapaa livenä hänet, joka kutkuttaa eniten.

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Etätapailun monet muodot

Deittailu etänä voi olla haastavaa, mutta oikeissa tapaamisissa kannattaa muistaa turvallisuus.

Deittailu korona-aikaan on kinkkistä puuhaa. Ensitreffit voi sopia kävelylle, mutta entä sen jälkeen?

Korona-aika aiheuttaa monelle sinkulle stressiä. Kaikki eivät halua laittaa treffeillä käymistä jäihin, varsinkaan kun kukaan ei tiedä, miten kauan poikkeustilanne kestää. Ja entäs kun treffeillä tuleekin vastaan mukava tyyppi, jonka kanssa olisi kiva tavata toisenkin kerran?

Etäsuhteessa elävät ovat joutuneet keksimään jo kauan ennen pandemiaa, miten viettää aika yhdessä maantieteellisestä välimatkasta huolimatta. Seurusteleva pari tai aviopuolisot voivat joutua elämään jopa eri pallonpuoliskoilla työn tai muiden käytännön seikkojen takia. Onneksi nykyään on käytettävissä paljon enemmän välineitä kuin lankapuhelinaikoina. Korona-aika on lisännyt sovellusten ja yhteydenpito-ohjelmien määrää, ja ne kehittyvät kaiken aikaa paremmiksi. Isoäidin aikaan puhelimessa puhuminenkin oli kallista ja matkapuhelinten alkuaikoina tekstareilla saattoi kerryttää isot laskut. Nykyään etäkommunikointi hoituu melkein ilmaiseksi.

Vielä vuosikymmen sitten videopuhelut kuuluivat skifileffoihin, mutta nyt ne ovat onneksi kenen vain käytössä. Skype, FaceTime ja Whatsappin videopuhelut ovat maksuttomia ja helppoja käyttää. Jotkut tapaavat etänä Zoomin kautta. Voitte tilata treffikumppanin kanssa illallisen samasta paikasta ja ruokailla yhdessä videopuhelun välityksellä. Tai voitte kokkailla kotiruokaa omissa keittiössä ja jutella videon kautta samaan aikaan. Jotkut eri maissa asuvat seurustelukumppanit pitävät videoyhteyttä päällä koko illan. Tietysti videopuhelu voi väsyttää, jos joutuu viettämään päivät videokokouksissa.

Viihdettä ja pelejä etädeittailuun

Yhteisiä leffailtoja voi järjestää videopuhelun välityksellä, mutta siihen on olemassa myös erikseen kehitettyjä ohjelmia. Teleparty, Scener ja Amazon Prime Video Watch Party takaavat, että leffa pyörii eri vastaanottimilla samassa tahdissa. Jotkut pitävät sarjamaratoneja videopuhelun välityksellä. Juteltavaa riittää, kun voi puida sarjan tapahtumia. Sarjamaratoniin tarvitaan tietysti samanlainen sarjamaku. Myös urheilua voi seurata yhdessä.

Netistä löytyy paljon pelejä, joita voi pelata etänä yhdessä, Unosta ja shakista taistelupeleihin. Tietokilpailun avulla voi pitää oman pubivisan ilman pubia. Jos molemmat tykkäävät lukea, voitte perustaa kahden hengen kirjapiirin, lukea samoja teoksia ja keskustella niistä.

Videoyhteyden avulla voi olla yhdessä myös liikkuessa. Ulkoilun suhteen löytyy tietysti muitakin yhdessäolon muotoja kuin kävelylenkit. Treffikumppanin kanssa voi tehdä pyöräretken kauniiseen paikkaan, voi käydä melomassa tai vaikkapa seikkailupuistossa kiipeilemässä puiden latvoissa. Tennis on lisännyt suosiotaan pandemia-aikana eikä ihme, siinä pysyy turvaväli ihan itsestään.

Muista kommunikointi muutoinkin kuin leffaa katsoessa. Jos et ole kirjoittamisen mestari, voitte puhua puhelimessa tai voit lähettää ääniviestejä. Jotkut ovat ruvenneet kirjoittelemaan poikkeusoloissa perinteisiä kirjeitä. Tärkeintä on halu kommunikoida.

Seksivälineet lähentävät

Etäseksissä ei tarvitse tyytyä tekstariseksiin, sillä saatavilla on kauko-ohjattavia mielihyvävälineitä, joita voi käytellä pitkänkin etäisyyden päästä. Kiihotinkuulia, paineaaltokiihottimia ja eturauhasen hierontavälineitä saa kauko-ohjaustoiminnolla. Osa valmistajista on suunnitellut pariskuntasettejä nimenomaan kaukosuhteessa eläviä silmällä pitäen. Osaan laitteista kuuluu myös kiihottavia pelejä ja elokuvia. Pariskuntasetissä molemmilla on oma yhteensopiva seksiväline, joita käytellään puhelinsovelluksen tai tietokoneen avulla. Lisätietoja löytyy seksivälineliikkeiden nettisivuilta. Miinuksena seksivälineissä on hinta. Mitä enemmän elektroniikkaa, sen korkeampi hintataso.

Kauko-ohjattavan seksivälineen käytön voi yhdistää puheluun. Mies voi esimerkiksi käytellä alushousuvibraattoria kauko-ohjaimella ja nainen jakaa ilmeensä videopuhelulla, kun pöksyissä alkaa tapahtua. Voitte myös masturboida samaan aikaan videopuhelun välityksellä. Tunnelmaa voi rakentaa pitkin päivää lähettelemällä vihjailevia viestejä ja kuvia.

Etäseksissä on tärkeää miettiä turvallisuusasioita. Videopuheluita on helppo nauhoittaa ja levittää, joten luottamus on ensiarvoisen tärkeää. Älä jaa kuvamateriaalia, jollet ole varma, että toiseen voi luottaa. Skype ja Zoom ovat turvallisempia kuin somen viestipalvelut. Pikaviestipalveluista Signalia pidetään turvallisena, mutta tee etukäteen taustatutkimusta ja huolehdi cyberhygieniastasi. Netistä löytyy tietoa kuvien, sijaintitietojen ja tekstiviestien salaamisesta. Alkeellinen turvakeino on kuvata ilman kasvoja.

Etäseksi ei sovi kaikille. Se voi tuntua liian etäiseltä, kylmältä tai oudolta. Se voi myös yksinkertaisesti pelottaa. Hermoilu turvallisuusseikoista voi tehdä olon stressaantuneeksi. Jos etä- ja virtuaaliseksi ei ole sinun juttusi, älä ota siitä paineita. Sinulla on oikeus kieltäytyä, eikä seksivälineistä ole pakko tykätä. Yhdeksi korona-ajan hyväksi puoleksi on sanottu, että deittailusta on tullut hitaampaa ja tietoisempaa. Enää ei voi syöksyä lakanoihin noin vain. Odottamisen hyvä puoli on, että toiseen voi tutustua rauhassa.

Jatkamme etädeittailun ja turvallisen tapaamisen parissa ensi viikolla. Uusia tuttavuuksia voit löytää etänä Treffit24-palvelusta!

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Kuka ghostaa ja miksi?

Viime viikolla kerroimme deittailijoiden kokemuksista ghostaamisen kohteena. Suurimmaksi osaksi ghostatuksi tuleminen aiheutti ihmetystä, pettymystä sekä ärtymystä huonoista käytöstavoista. Toisaalta ilmiö on niin yleinen, että sen jo oletetaan kuuluvan deittailuun, eikä siitä kannata ottaa liiemmin itseensä. Toisten kunnioittaminen ja hyvät käytöstavat eivät kuitenkaan koskaan ole pois muodista!

Pieni osa deittailijoista myöntää ghostaavansa

Suurin osa (73,6%) vastaajista kertoi, että ei ole itse koskaan ghostannut ketään. Ghostaamisen osana omaa deittikäytöstään myönsi 26,4% vastaajista. Mikä ghostaamiseen sitten ajaa? Suurimmat syyt löytyvät kiinnostuksen puutteessa toista kohtaan. Myös asiattomat viestit ja deittikumppanin asiaton käytös johtaa siihen, ettei viitsitä enää vastata mitään. Suurin osa ghostaajista on myös itse tullut ghostatuiksi. Osalle se on ok, osa taas loukkaantuu ghostatuksi tulemisesta, mutta ei ajattele asiaa sen enempää kun itse syyllistyy samaan.

“ Kiinnostuksen kohde oli muualla/muissa ihmisissä. ”

“ Ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Olin nuori, tyhmä. Joku toinen kiinnostanut enemmän. En osannut kohdella toista, niinkuin pitäisi, niinkuin haluaisin itse tulla kohdatuksi ”

“ Henkilö osoittautui ei niin kiinnostavaksi. Helppo jättää vastaamatta näissä nettideittijutuissa. ”

“ Jos jollekin on ollut vaikea sanoa, ettei kiinnosta. ”

“ Toinen osapuoli ei vain kiinnostanut ”

“ Väärän tyyppinen persoona. ”

“ Tiesin ettei mitään syytä jatkaa. En jaksanut selitellä.. ”

Muista käytöstavat deittailleissa!

Asiattomuudet johtivat usein ghostaamiseen. Jos ärsyynnyt ghostatuksi tulemisesta, tarkista varmuuden vuoksi oma käytöksesi vastaisuuden varalle.

“ Dickpickit. Epäasiallinen käytös. Joskus selitin etten halua nähdä ja kun viestit jatkui niin estin henkilön. ”

“ Keskustelun aiheet kiertää vain seksiä ”

“ Epäasialliset kirjoittelut, epäkohteliaisuus. ”

“ Liian ronski kielenkäyttö heti alussa ”

“ Jatkuva “hei mitä kuuluu” -viestien spämmäys ”

“ Liian päällekäyvä ihminen ja heti tunkemassa asumaan muutaman tapailun jälkeen tai heti kertoo rakastavansa . ”

“ Ahdistuin toisen viestinnästä ja rakkauden hokemisesta vaikkei oltu tavattu koskaan. ”

“ Matchin nopeasti hyvin seksuaalissävytteiseksi menneet viestit, viestittelyssä ei päästy eteenpäin tai match oli passiivinen viestittelijä (vastaa kysymyksiin, mutta ei itse kysy minulta mitään) ”

“ Joskus on tullut niin epämiellyttävä persoona vastaan, joka on paljastunut vasta hiukan myöhemmin. Toinen on jatkuva pommittaminen viesteillä useita kertoja vuorokaudessa, vaikka ei olisi mitään puhuttavaa. ”

“ Viestit alkoivat olla liian tungettelevia ja koin ne epämiellyttäviksi. ”

“ Vastapuoli halusi liian innokaasti sänkyyn, kielloista huolimatta ”

“ Asiattoman viestittelyn jälkeen ja jos olen huomannut, että hakee pelkkää seksiseuraa.”

En halua loukata, mutta…

Toiselle on vaikea kertoa, ettei olekaan kiinnostunut ja tällöin ollaan mieluummin hiljaa.

“ Kokemus, että kiinnostuksen taso toista kohtaan ei vaan ollut riittävä tai tuntui, että toinen oli jutussa mukana suuremmilla odotuksilla, kuin itse… Joten silloin jotenkin antaa sen keskustelun vaan kuivua kasaan, kun ei haluaisi loukata toista… ”

“ Olimme kerran tavanneet, jolloin totesin, etten ole oikea hänelle, mutten saanut sanottua sitä hänelle. “

“ Ei napannut ja lapsellisuuttani en osannu asiaa selvittää paremmin. ”

“ Kykenemättömyys kohdata vaikeita tilanteita, pelko toisen reaktiosta. Ahdistuneisuus. Laiskuus. ”

“ Se, että on etsinyt seuraa itse melko ei-vakavalla pohjalla, ja huomaa toisen henkilön etsivän vakavaa juttua. Asian selittäminen loukkaamatta on tuntunut vaikealta, ja sitä on tullut kokeiltua myös joskus – huonolla menestyksellä. ”

Osalle ghostaus on yleinen käytäntö nettideittailussa, joten siitä ei tunneta huonoa omaatuntoa.

“ Koska itse on kokenut (saman), tulee sellainen olo että mitäpä tässä enää mitään väliä on. ”

“Yleinen käytäntö ”

Mitä sanoa, kun ei ole kiinnostunut?

Treffailijat kertoivat omat vinkkinsä siihen, millaisen viestin voi lähettää jos ei ole toisesta kiinnostunut. Ghostatuksi tuleminen tuntuu todella kurjalta ja jokainen, johon on nähnyt edes hieman vaivaa tutustua ansaitsee vastauksen suhteen hiipumiselle. Ota tästä vinkit vaikeaan ”ei kiitos” -viestiin ja lopetetaan ghostaamisen kierre!

“Minusta tuntuu ettemme vain ole sopivia toisillemme juuri nyt, löydät sopivamman itsellesi ja niin minäkin. Älä ota ittees, söpö oot silti ❤️”

“Oli ihan mukavaa tavata ja kanssasi oli hauskaa mutta kemiat ei vaan kohdanneet. Toivotan sinulle hyvää tulevaisuutta, kyllä se oikea osuu kohdalle.”

“Hei, oli mielenkiintoista tutustua sinuun. Etsin kuitenkin hiukan erityyppistä ihmistä. Olen pahoillani mahdollisesti aiheuttamastani pettymyksestä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja sen Oikean löytymistä. Terveisin…”

“Moi! Kemiat eivät nyt kohdanneet tarpeeksi hyvin ja sopiiko, että jatketaan etsimistä tahoillamme. Olet kiva tyyppi ja kaikkea hyvää jatkossa!”

“Ei mitään pitkää litaniaa, kuinka toinen on niin mahtava, ihana, kaunis, kiva ja blaablaablaa. Jos toinen on kaikkea tätä ja silti lopettaa tapailun, se antaa toiselle kuvan, että mikään ei riitä. Ennemmin sanoo vaikka, että haluaisi yrittää, mutta rahkeet ei nyt riitä tai että teki virheen aloittaessaan nettideittailun liian nopeasti edellisen jälkeen tai että ehkä ei koe, että molemminpuolista kiinnostusta on saavutettavissa.”

” Minun mielestäni meidän ei kannata jatkaa tätä suhdetta…” ja selitä se syy miksi. Se riittää!”

“Olen pahoillani, mutta mun täytyy ilmoittaa, että en jatka viesteilyä kanssasi, koska koen, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta.”

“Hei tunnut kivalle tyypille, mutta luulen ettei tää toimi. Onnea etsintään!”

“Hei, Kiitos kiinnostuksesta, toivottavasti löydät jonkun itsellesi sopivan, hyvää jatkoa!”

“Kesyt kanat munivat, villit kävelevät. Anteeksi munaukseni, mutta nyt on aika lähteä kävelemään. Parempaa loppuelämää.”

“Olet varmaan mukava tyyppi mutta et valitettavasti minun tyyppiäni. Tsemppiä sulle jatkossa 👍”

“En taida ihan olla sellainen ihminen, ketä etsit “

“Olen pahoillani mutta minusta tuntuu siltä, että en halua enää jatkaa.”

“Jos tietää toisen olevan ihastunut, etkä itse tunne samoin, on tärkeää kuitenkin kertoa, että välität toisesta ihmisenä, ehkä ystävänäkin, ja myöntää, ettet kuitenkaan tunne ihastumista, ja ehkä perustella (jos toinen haluaa), miksi et näe yhteistä tulevaisuutta romanttisella pohjalla. Itselleni on tehty myös näin, eikä sekään kivalta tunnu, mutta ainakin saa heti jo tietää missä mennään ja miksi, ja voi helpommin päästää irti ja mennä eteenpäin.”

“Meillä taitaa olla kovin erilaiset toiveet suhteesta ja nähdään asioita eri tavoin.
Tämä tutustuminen ei taida ottaa tuulta siipien alle.”

“Hei! Kiitos kiinnostuksesta! Minusta kuitenkin tuntuu, että me emme ole toisillemme sopivat henkilöt, joten toivotankin sinulle vain hyvää jatkoa ja oikein ihanaa kevättä/kesää/syksyä/talvea. :)”

“Moikka! Sun kanssa oli kiva kirjoitella, mutta tuntuu että tästä ei tule sen enempää, joten on varmaan järkevintä lopettaa. Hyvää jatkoa!”

“Sinuun oli kiva tutustua, mutta et ole se jota etsin. Onnea kumppanin etsintään.”.

“Moikka! Mä olen tullut siihen tulokseen, ettei meidän juttu oikein toimi. Vika ei ole sinussa, vaan siinä että en koe meidän kemioiden kohtaavan. Haluan kuitenkin toivottaa sinulle kaikkea hyvää :)”

“Taidetaan olla vähän erilaisia, niin ei kuluteta toistemme aikaa.”

“Tunnen itseni, niin en usko, että tästä jutusta tulisi mitään.”

“En valitettavasti ole oikea sinulle, mutta onnea etsintääsi. Toivottavasti löydät omasi!”

”Kiitos tapaamisestamme. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, etten pysty tarjoamaan sinulle sitä , mitä etsit. Toivon sinulle onnea etsinnässä ja mukavia keväisiä päiviä”

“Mulla on sellanen tunne että vaikka meillä juttu kulkeekin niin meistä ei kyllä paria ole tulossa joten toivotan hyvää jatkoa!”

Käytä näitä vinkkejä vaikka suoraan omassa vastausviestissäsi ja jätä itsestäsi reilu kuva, vaikka suhteenne ei sen pidemmälle etene. Hyvä luo hyvää <3

Voit keskustella aiheesta lisää täällä.

Mukavaa pääsiäistä kaikille deittailijoille!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Mihin deittikumppani häipyi?

Kysyimme deittipalveluja käyttäneiltä ovatko he törmänneet ghostaukseen, eli deittikumppanuuden katkeamiseen ilman selityksiä, ja mitä tunteita se on herättänyt. Kyselyyn osallistui tasaisesti sekä miehiä että naisia. Suuri osa vastaajista oli 40-59 vuotiaita, myös kolmekymppiset osallistuivat kyselyyn ahkerasti. Yli puolet kyselyyn vastaajista oli tullut ghostatuksi, sillä jopa 62% vastaajista kertoi kohdanneensa tämän deittimaailman ikävän ilmiön henkilökohtaisesti. Sekä miehet että naiset olivat kokeneet ghostausta, naiset hieman yleisemmin (57%) ja miehistäkin lähes puolet (43%).

Pettymys, ärtymys, ihmetys

Päällimmäisenä tunteena ghostauksen kokeneet kokivat pettymyksen. Myös omasta mielestä hyvin alkaneen tuttavuuden loppuminen aiheutti ihmetystä ja lopulta ärtymystä siitä, ettei kumppani ole voinut suoraan sanoa mistä on kyse vaan valitsi hiljaisuuden.

“ Alkuun luulin että toiselle on sattunut jotain. Sitten hämmästystä, että kuinka joku voi käyttäytyä niin! ”

“ Tyrmistystä, epäuskoa tilannetta, häntä ja myös itseäni kohtaan. Vie hyvän aikaa ennen kuin edes kiukku nostaa päätään. ”

“ Tulee tyhmä ja satutettu olo ”

“ Tympii, että ihmiset eivät vaivaudu suoraan sanomaan. ”

“ Häpeää, huolta ja huonoa itsetuntoa. Ajattelin mitä sanoin väärin vai mitä jätin sanomatta kun niin kivan tuntuinen tyyppi häviää vähin äänin. ”

“ Surua. Inhoa. Pettymystä. ”

“ Loukkaannuin, petyin, tulin surulliseksi. Pitemmän tutustumisen jälkeinen ghostaus satuttaa myös itsetuntoa paljon. Parempi olisi edes kirjoittaa, jos ei uskalla kohdata. ”

“ Häpeää, alemmuudentunnetta, surua, itseinhoa, epätoivoa ja luovuttamista. ”

“ Tuli masentunut olo, kun itse alkoi juuri toisesta kiinnostua ja halusi tutustua paremmin. Treffeillä käyty useamman kerran ja sen jälkeen toinen häviää, ei vastaa puheluihin ei viesteisin. Se tuntuu kurjalta. 🙁 ”

Normaalia toimintaa deittipalvelussa?

Toisaalta ilmiö on jo niin tuttu, että siihen ei viitsitä tuhlata liikaa energiaa. Jotkut ottavat ghostaamisen raskaammin ja toiset vain jatkavat eteenpäin sen kummemmin asiasta välittämättä.

“ Huonoja (fiiliksiä), mutta olen oppinut käsittelemään niitä kun olen tiedostanut ilmiön.”

“ Riippuu missä vaiheessa ghostataan. Hölmö olo jää, jos ennen sovittuja treffejä ghostataan. Surullinen tunne, jos kiinnostava ihminen johon olisi halunnut tutustua paremmin, jonka on jo tavannut, ghostaa. ”

“ Ihmetys oli ensin. Sitten kun ghostaamisesta tuli jokapäiväistä niin olen turhautunut ja tunteeton. Pohja menee deittailulta. Ghostaaminen on jopa vienyt minut härskimpään ja suorempaan ja nopeampaan tutustumiseen ”

“ Naurattaa lähinnä. Siirryyn aina seuraavaan. ”

“ No se vaan tarkottaa että ei häntä kiinnosta minun kanssa ja ei siitä kannata välittää sen enempää, ettii semmosen jota kiinnostaa jutella ”

“ Ensin petyin ja sitten ajattelin,että hyvä näin….jos hänestä ei tuntunut oikealta – niin ei voi mitään. Hän oli häviäjä, en minä ”

“ Ei haittaa eikä se ole vakavaa. Voisi verrata siihen kun tansseissa tai baarissa törmäät /juttelet/tanssit useamman kanssa niin samoin viestit ovat kuin tällaisia törmäyksiä, kyllä sitä pysähtyy eikä katoa jos oikeasti etsii ja löytää.”

“ Normaalia toimintaa nykyään. En ota deittijuttuja vakavasti ”

“ En oikeastaan välitä. Treffisivuilla ihmiset tulee ja menee, jonkun kanssa juttelu ei ole lupaus 100% yhteydenpidosta tai velvollisuudesta kertoa syitä yhteydenpidon lopettamiselle, etenkin jos juttelu tapahtuu vielä anonyymina nikin takana.

“ Aluksi tietysti ihmetytti ja suututtukin. Joskus annoin tulla täydeltä laidalta ajatuksia esim. toisen profiilini kautta tuollaisen lapsellisen käytöksen omaavan miehen omasta kypsyysasteesta. Nykyisin en enää välitä enkä ainakaan ala kysellä perään. ”

“ Ensimmäisillä kerroilla pettymystä. Sittemmin siihen on tottunut ja sitä oikeastaan odottaa ”

“ Eipä paljon mitään. Tuntuu kuuluvan nykyajan kulttuuriin ”

“ Ekaksi hylätyksi tunteen kokemus. Huomasin kuitenkin että tämä on maailmanlaajuinen tapa ja yleinen käytäntö, niin enää ei häiritse. ”

Onko vika minussa?

Ghostaamiseen päättyneen tutustumisen jälkeen moni alkaa etsiä syitä itsestään. Se on turhaa, sillä deiteillä ja tutustuessa on varmasti käyttäytynyt niin kuin itselle on ominaista ja jos se ei toiselle kelpaa, niin on parempi että matkaa jatketaan eri suuntiin.

“ ..Ajattelin mitä olin tehnyt väärin.. ”

“ Kävin läpi kaikkea, mitä sanoin ja pohdin, mikä niistä asioista oli se tekijä, joka sai toisen katoamaan. Soimin itseäni, että olin selvästit tehnyt jotain pilatakseni hyvän jutun. Tunsin myös olevani väärinymmärretty ja riittämätön. ”

“ Toki siinä miettii onko itse aiheuttanut sen jotenkin tai mistä muusta johtuu. Surulliseksi teki ”

“ Surullisia tunteita. Sitä miettii, mitä on tehnyt väärin, miksi en kelpaa, mikä minussa on vikana??? Itse treffit sujuneet aiemmin hyvin, ollut molemmin puolista kiinnostusta selkeesti ilmassa. Olenko sittenkin henkilö varalla, odotuslistalla… ”

“ Jos se tapahtuu parin ensimmäisen viestin jälkeen, on se ihan ok. Mutta kun tiivistä viestittelyä on ollut pidemmän aikaa, niin saa se aina katsomaan itseään peilistä ja miettimään mitä taas tapahtui. ”

“ Joskus on harmittanut paljonkin, koska olen kokenut, etten kelpaa. Ehkä yksi tai kaksi kertaa olisi helpompi ”sietää”, mutta tämä tuntuu olevan todella yleistä. Muutamia kertoja toinen on jättänyt kuukausiksi viestittelemättä ja sitten ehdottanut tapaamista? ”

“ Aluksi ihmettelin että mikäs minussa on vikana kunnes tajusin että vika onkin maailmassa. ”

Vai onko ghostaaja sittenkin se pahis?

Monet olivat tunnistaneet, että raukkamaisesti käyttäytyvä ghostaaja on itse asiassa sellainen henkilö, johon ei kannatakaan tutustua. Jotain parempaa on odotettavissa eikä ghostaajille kannata suoda sen enempää ajatuksia.

“ Tylsää, mutta toisaalta parempi, että ei juttu jatkunut, jos toinen noin lapsellinen, että ei osaa puhua asiasta. ”

“ Lähinnä ärsytystä siitä että ei osata käyttäytyä. Jos ei enää kiinnosta, sen voisi kohteliaasti ilmoittaa. ”

“ Tuntui ikävältä. Niin kuin joku olisi kertonut vain valheita. ”

“ Hämmennystä, epäuskoa, surua. Valtava tunne, että haluaisi toiseen vaikuttaa, vedota, olla toiselle hyvä, tulla puolitiehen vastaan. Mutta. Kun se ei ole mitenkään mahdollista. Toisen käytös tuntuu myös lapselliselta. Siinä lähtee kyseenalaistamaan ”

“ Todella ahdistavaa ja kertoo hyvin paljon ghostaajan mielentilasta, kaikki ei todellakaan ole kunnossa..eri asia jos ei olla edes tavattu jne että ei olla periaatteessa vielä ”millään tasolla” mutta kohteliasta silti perua treffit jos muuttaa mieltään ”

“ Ikävä juttu. Vastapuoli vaikuttaa lapselliselta ja välinpitämättömältä ”

“ Vi****i ja paljon! En pysty ymmärtämään että on olemassa niitä ihmisiä jotka tekevät sitä ja se tarkoittaa että voit olla varma että se on varmaa että loukkaat ko. teolla sitä ihmistä kenen kanssa leikit! Mä ainakin pystyn sanomaan että sori mut ei kiitos ”

Voit keskustella kokemuksistasi täällä. Ensi viikolla käymme läpi ghostaajiksi tunnustautuneiden ajatuksia ja kerromme deittailijoiden vinkit kiitos, mutta ei kiitos -viestiin.

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Ghosting – kun deitti häipyy savuna ilmaan

Sinkkupalstoilta saa jatkuvasti lukea ihmisten kokemuksia ghostingista, eli siitä, kuinka lupaavasti alkanut tutustuminen päättyy toisen osapuolen täydelliseen katoamiseen. Aluksi ehkä luullaan, että jotain vakavaa on täytynyt sattua tai kumppani on vain todella kiireinen. Lopulta kuitenkin alkaa valjeta, että kaikki taitaa sittenkin olla kunnossa mutta sinut on vain lempattu ilman mitään selityksiä.

Ghostingia voi kokea eri tavoin, kuten deittikumppanin kanssa alkaneen sujuvan viestittelyn loppuminen yhtäkkiä kokonaan ilman mitään ennusmerkkejä. Tai kun mukavasti sujuneiden treffien jälkeen sovitaan jo alustavasti seuraavista treffeistä ja sitten deittikumppani onkin kadonnut yhteystiedoistasi, eli sinut on blokattu.

Mistä ghosting johtuu?

Jos joskus aiemmin suhteen lopettamista tekstarilla pidettiin pöyristyttävänä, niin nyt sama toteutuu ghostaamisessa. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että ei uskalleta sanoa suoraan ettei deittikumppani olekaan se, kenen kanssa on valmis jatkamaan pidemmälle. Kohtaamisia ja kumppaneita on virtuaalimaailmassa tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, joten myös tutustumiset jäävät nopeiksi ja pintapuolisemmiksi kuin joskus aiemmin. Tällöin moni valitsee olla hiljaa sen sijaan, että rehdisti kertoisi mistä on kyse ja jatkaa vain surffailuaan deittimaailmassa.

Ghosting ei johdu sinusta

Monet kokevat ghostatuksi tulemisen erittäin loukkaavana. Hylätyksi tulemisen tunne ei kevene tapahtuu se sitten kasvokkain tai yhtäkkisellä katoamisella linjoilta. Ghostaaminen ei kuitenkaan ole sinun syytäsi. Et olisi voinut tehdä mitään eri tavalla tai olla erilainen, ethän silloin olisi oma itsesi. Ghostaajiin kannattaa suhtautua tyyppeinä, joiden kanssa tuskin olisit saavuttanut onnea jatkossakaan ja on vain hyvä, että asia tuli ajoissa ilmi. Älä silti itse käyttäydy samalla tavoin, sillä silloin ruokit ghostauksen kulttuuria ja viljelet pahaa oloa myös muille. Jos kohtaat kumppanin, jonka kanssa et usko yhteiseen tulevaisuuteen, kerro se tälle rehdisti mutta ystävällisesti. Jos kumppani ei osaa ottaa palautetta vastaan, voit blokata hänet. Ainakin sinä käyttäydyit kunnioittavasti ja toisen reaktio voi alleviivata päätöstäsi.

P.S. Kysely ghostaus-kokemuksista on päättynyt.

Teksti: Treffit24

Kuva: Unsplash

Vinkkejä Treffit24-profiilin luomiseen

Hyvä deittiprofiili on avain onnistuneeseen deittailuun. Alusta asti kattavasti täytetty deittiprofiili helpottaa palvelun sujuvaa käyttöä ja se käy myös nopeasti, kun miettii muutamat seikat valmiiksi. Seuraavassa vinkkejä toimivan deittiprofiilin luomiseen.

Käyttäjätunnus Treffeissä

Treffit24-palvelu on anonyymi ja jokaisella deittailijalla on oma käyttäjänimi. Käyttäjänimet ovat uniikkeja ja koska deittailijoita on valtava määrä, saattaa valitsemasi nimi olla jo käytössä. Tällöin palvelu ehdottaa samankaltaisia vapaana olevia käyttäjänimiä.

Hyvä käyttäjänimi on selkeästi luettava sana, joka parhaimmillaan kertoo jotain deittailijasta, esimerkiksi kiinnostuksen kohteista ja luo positiivisen ja helposti lähestyttävän mielikuvan. Negatiivista kalskahdusta on käyttäjänimissä, joissa vähätellään itseä, pilkataan muita, on epäselviä merkkisarjoja tai rajuja kannanottoja.

Mikäli toiveissa on aito parisuhde, kannattaa seksiin viittaavat termit jättää pois käyttäjänimestä. Usein erityisesti naiskäyttäjiin vetoaa paremmin tavallinen positiivinen käyttäjänimi kuin suoraan seksiin viittava sanasto.

Sähköposti ja puhelinnumero – turvallisuutta Treffeissä

Pyydämme sähköpostiosoitettasi, jotta voimme tarvittaessa olla sinuun yhteydessä esimerkiksi Treffit Plus -palvelun toimivuuteen liittyen. Anna siis oikea toimiva sähköposti, jota seuraat säännöllisesti. Uutiskirjeet ja mahdolliset tarjouskirjeet kannattaa myös hyväksyä, näin saat tietoa palvelun ajankohtaisista asioista ja myös hyvistä tarjouksista. Sähköpostia lähetetään maksimissaan kerran viikossa. Uutiskirjeen voi aina myös perua.

Palvelun turvallisuuden parantamiseksi deittiprofiili tulee vahvistaa puhelinnumerolla. Myös unohtuneen salasanan palautus tapahtuu tekstiviestillä, joten puhelinnumerotietojen ylläpitäminen on tärkeää myös numerosi vaihduttua. Puhelimeen tulee ainoastaan palvelun käyttöön liittyviä viestejä, emme koskaan lähetä markkinointiviestejä puhelimeesi.

Kiinnostava ja ainutlaatuinen deittikumppani: Sinä

Voit kertoa itsestäsi mittavan määrän asioita profiilisi perustiedoissa aina elämäntyylistä musiikkimakuun. Muita deittailijoita eniten kiinnostavia tietoja ovat sukupuolesi ja ikäsi lisäksi mitä olet palvelusta etsimässä. Kerro millaista suhdetta haet ja panosta kuvaustekstiin.

Hyvä kuvausteksti kertoo millainen ihminen sinä olet, mikä on sinulle tärkeää ja mistä asioista nautit. Sinä olet jonkun ihannekumppani, anna siis tarpeeksi tietoja itsestäsi, niin löydätte toisenne nopeammin! Hyviä vinkkejä profiilin laatimiseen löydät myös aiemmista artikkeleistamme Hyvin täytetty profiili on avain onneen ja Laadi tehokas treffi-ilmoitus.

Millainen on unelmiesi deittikumppani?

On tärkeää, että määrittelet myös millaista kumppania olet hakemassa. Näin saat hakutuloksiin hyviä matcheja ja Plus-jäsenille tiedotetaan erikseen aina kun omaa ihannekumppania vastaavia deittailijoita on palvelussa.

Sukupuoli ja ikä lienevät tärkeimmät kriteerit, mutta tutustu myös muihin ominaisuuksiin. Jos sinulla on toiveita esimerkiksi pituudesta, lapsista tai elämäntavoista voit sen tässä kohdassa määrittää.

Deittiprofiilikuva antaa ensivaikutelman

Suurin osa deittailijoista on sitä mieltä, että kuvalla on suuri merkitys uuteen ihmiseen tutustuessa. Kannattaa siis laittaa deittiprofiiliin kuva, josta näkee millainen olet. Positiivinen ilme ja selkeä kuva ilman aurinkolaseja ja hattuja toimii parhaiten. Jos otat selfien, katso kameran linssiin äläkä näyttöön, näin katseesi kohdistuu oikein kuvassa. Vaikka tosirakkaus ei katso pelkkää pintaa, on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota siihen miltä kuvassa näyttää. Usein siisti olemus saa klikkaamaan profiilin auki tarkempaa tutustumista varten.

Parturissa säännöllisesti käyvät ja parran siistineet miehet ovat useimmiten enemmän naisten makuun kuin kotoisat karvaturrit. Myös vaatteet on hyvä pitää profiilikuvassa päällä. Insider-lehden artikkelin mukaan paidattomat profiilikuvat eivät ole naisten mielestä houkuttelevia, vaikka monet miehet luulevat niin. Paita kannattaa riisua vasta kun on tutustuttu vähän paremmin.

Siistitty ulkonäkö sekä riittävä vaatetus toimivat myös naisten profiilikuvissa. Joskus houkutus käyttää mitä moninaisempia filttereitä kuvissa on suuri, mutta usko pois, olet upea juuri sellaisena kuin oikeasti olet. Hymy on paras ehostus kaikille 🙂

Lisää vinkkejä profiilikuvasta voit lukea artikkelistamme täältä.

Treffit Plus -jäsenyys

Treffit24-palvelua voi käyttää täysin ilmaiseksi, sillä palveluun liittyminen, sieltä seuran etsiminen ja mielenkiintoiseen ihmiseen yhteyden ottaminen on ilmaista. Tarjoamme peruskäytön lisäksi Plus-ominaisuuksia, jotka parantavat viestittelymahdollisuuksia, kertovat kuka on vieraillut profiilissassi, vinkkaavat sinulle sopivat ihannekumppanit ja parantavat löydettävyyttäsi palvelussa.

Yksi tapa kiinnittää ihannekumppanisi huomio on Megafoni-huuto, oma henkilökohtainen paikkasi lähettää terveiset kiinnostaville kumppaneille. Megafoni-huudossa parhaiten toimivat positiiviset viestit, sinusta kertovat mielenkiintoiset faktat, ehdotuksesi treffipaikaksi tai seuraksi johonkin harrastukseen, kehotus tutustua kattavaan profiiliisi ja vaikka päivän iloiset kuulumiset.

Valittaminen, syyttely, pilkkaaminen, itsensä vähättely ja pelkkä toteamus “kumppani hakusessa” eivät houkuttele vierailulle profiilisi, mikä on megafoni-huudon tavoite. Plus-käyttäjillä on käytössä useampi huuto, joten voit myös testata erilaisilla teksteillä millainen viesti tuo eniten kävijöitä profiiliisi.

Viestittely deittipalvelussa

Toisinaan saamme palautetta siitä, että keskustelut kuihtuvat tai ihmiset eivät vastaile viesteihin. Jos löydät kiinnostavan ihmisen, lähesty häntä henkilökohtaisella viestillä. Tutustu hänen profiiliinsa ja löydä teitä kahta yhdistäviä asioita tai kysy lisää hänen mielenkiinnon kohteistaan.

Jos olet nähnyt vaivaa viestin kirjoittamisessa se näkyy vastaanottajalle. Sama pätee myös jos lähetät saman viestin usealle ihmiselle; kopioinnin ja yleisellä tasolla olevan tekstin tunne välittyy vastaanottajalle, eikä tee sinusta uskottavaa kumppaniehdokasta. Lisää viestittelystä voit lukea artikkeleistamme Ensimmäisen viestin taikaa ja Ensimmäinen viesti ratkaisee.

Näiden vinkkien avulla profiilin luonti ja deittailun aloittaminen sujuu helposti. Ota ensiaskel tulevaisuuteen Treffeissä!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Treffit24

Ensimmäisen viestin taikaa

Deittipalvelusta on löytynyt mukavan tuntuinen tyyppi. Tekisi mieli ottaa heti yhteyttä, mutta vähän mietityttää osaako lähestyä oikealla tavalla. Millainen ensimmäinen viesti kannattaa deittipalvelussa lähettää?

Deittailijoiden vinkit hyvään aloitusviestiin

Nettideittailijat antavat vinkkejä miten huomion saa positiivisesti herätettyä ja keskustelu saadaan käyntiin:

“Ei nyt hirveästi kehumaan kannata ekassa viestissä lähteä, ei itseään eikä toista, mutta kannattaa katsoa profiili ja ihannekumppanin ”kriteerit” ja ehkä niistä kommentoida jotain hauskaa. Itse olen 40v. nainen ja aloitusviestejä saanut ihan laidasta laitaan, eniten vastauksen lähettämiseen vaikuttaa miehen oma profiiliteksti.”

“Jos aloitusviestisi haiskahtaa yhtään copypastelta niin kiinnostus lopahtaa heti. Jokainen haluaa olla juuri se, joka on oikeasti herättänyt mielenkiintosi ja olet jo valmiiksi miettinyt yhteensopivuuttanne. Kirjoita siis viesti hänen profiilinsa perusteella.”

“Muutaman rivin panostus, jotain kevyttä ja mukavaa, ehkä jokin maininta toisen profiilista merkiksi siitä, että olet oikeasti lukenut sen ja ehkä jokin kevyt heitto itsestäsi.“

“Kun ensimmäinen viesti – ja ensivaikutelma ihmisestä! – on tyyliin “Moi, olisi kiva tutustua”, niin mitä siihen muka voi vastata? ”Moi, vai niin”? Itse tykkään ensimmäistä viestiä lähettäessäni laittaa siihen mukaan jonkun kysymyksen. On sitten sen toisen helpompi lähteä vastaamaan.”

Eräs deittailija tarjoaa viiden kohdan listan:

  • Tervehdi, mielellään jotain erikoista tai tilanteeseen liittyvää, toki pelkkä moikin voi riittää…
  • Kehu kumppania ja kerro miksi kiinnostuit hänestä, kaksi asiaa eli muutama lause riittää
  • Vitsaile jollakin, mielellään liittyen kumppanin profiiliin, ei mitään ylikehiteltyjä juttuja
  • Kysy häneltä jotain tarkennusta joka liittyy häneen
  • Rento lopetus

Profiilikuvauksen tärkeys deittipalvelussa

Vaikka saisikin mukavan viestin, tekee silti usein mieli tietää kumppanista vähän enemmän ennen kuin lähtee vastaamaan. Tällöin lähettäjän profiili ja etenkin sen hyvä kuvausteksti rohkaisee ottamaan yhteyttä. Profiilista käy usein myös selväksi oletteko samalla aaltopituudella vai etsimässä ihan eri asioita.

“Kun saan viestin uudelta henkilöltä katson hänen profiilinsa (mm. vastaanko hänen vaatimuksiaan sekä mielenkiinnosta yleensä, ei tarvitse edes olla kuvaa), mutta jos siellä lukee vain ”moi” tai ”kysymällä selviää” eikä ole vaivauduttu kirjoittamaan viestiin mitään infoa itsestään niin ei todennäköisesti saa vastausta.”

“Profiilin pitää olla kiinnostava, niin viestejä alkaa tulla. “

“Minulla naisena on sellainen linja, että vastaan kohteliaasti, vaikken olisi kiinnostunut, jos viestistä tulee edes vähän sellainen vaikutelma, että kirjoittaja on saattanut lukea profiiini, jossa olen kertonut minkätapaista seuraa etsin ja mitä haluiasin puuhata yhdessä. Jos sen sijaan kirjoittaja ei mitenkään osoita olevansa jotain sellaista, mitä etsin, ei omassa profiilissaan eikä viestissään, eikä perustele mitenkään, miksi minun silti kannattaisi kiinnostua hänestä, se ehkä osoittaa, että hän ei ole edes lukenut profiilitekstiäni. Miksi minun pitäisi osata kirjoittaa, jos toinen ei osaa lukea :)”

Joskus viestit voivat olla kivoja, mutta lähettäjä onkin omien hakukriteeriesi ulkopuolelta. Jos olet varma, ettei yhteistä säveltä tule löytymään, kannattaa tarkistaa oman käyttäjätilin asetukset. Toisinaan kannattaa myös tarkistaa omia hakukriteerejä, entäs jos se oikea asuukin vähän kauempana tai on vuoden vanhempi… 🙂 Mukavia ensiviestejä voit treenailla Treffit24-palvelussa! Liittyminen, kumppanien löytäminen ja viestin lähetys on ilmaista 🙂

Teksti: Treffit24-tiimi ja lainaukset Suomi24-keskustelut

Kuva: Unsplash

Rakkaustarinoita Treffeistä

Saamme päivittäin kertomuksia siitä, kuinka Treffeistä on löytynyt kumppani. Jotkut kiittelevät deittipalveluamme vielä vuosien jälkeenkin puolison löytymisestä. Meistä on mahtavaa, että saamme olla mukana ihmisten tärkeissä elämänvaiheissa. Ohessa tarinoita treffailijoilta!

Puoliso löytyi deittipalvelusta

”Halusin jakaa tarinamme, sillä moni ihminen kokee, ettei todellista rakkautta voi ikinä löytää… Voi kyllä, mutta kaiken A ja O on se, millainen ihminen rinnallesi sopii, mitkä arvot vastaavat omiasi ja vielä ne kuuluisat kemiat :)!

Eräänä pimeänä talvi-iltana loin Suomi24-treffipalstalle profiilin. Se tuntui oudolta ja epätoivoiselta, mutta mietin, että miksi en minä jos joku muukin on löytänyt sieltä rakkauden. Olen kouluttautunut nainen ja ulkoisesti viehättävä ja vientiä oli paljonkin. Ongelma vaan oli se, että en halunnut miestä, joka liikkuu baareissa, joten sieltä häntä en tulisi varmaan koskaan löytämään. Yksinhuoltajana en myöskään valtavan usein käynyt ulkona.

Aluksi seurailin uteliaana muiden profiileja. Sitten eräänä päivänä uskaltauduin treffeille – kaksillekin. Niistä puuttui jotain – tai oli ehkä jotain liikaa… Eräänä päivänä löysin useiden viestien joukosta yhteydenoton, joka oli ystävällinen, tavallinen eikä itseään nostattava. Profiilikuva oli iloinen ja urheilullinen mutta maltillinen. Siinä se oli. Kävimme kahvilla. Tuo ystävällisyys, älykkyys, huomaavaisuus, hyväntahtoisuus ja komeus sai kiinnostukseni heräämään.

Hiljaa edeten satutettu ja särkynyt sydämeni alkoi luottamaan ja rakastamaan. Nyt olen ollut tuon miehen kanssa jo 5,5 vuotta. Valtavan rakas ja upea mies. Sydän täyttä kultaa, joka on rakastanut minut ehyeksi ja onnelliseksi naiseksi. Usko ja etsi, niin voit löytää <3 ”

Tämä mahtava tarina ilahdutti meitä ja olemme onnellisia parin puolesta!

Hyviä kohtaamisia treffipalvelussa

Viime viikkoina treffailijoiden terveisissä on toistunut hyvän matchin löytyminen ja toiveikkuus tulevaa kohtaan.

”Mies jaksoi kirjoitella ja houkutella 8 kk ennenkuin suostuin tapaamiseen. Se oli menoa ensi silmäyksestä. Välimatkasta johtuen tapaamiset on satunnaisia, mutta juttelemme päivittäin puhelimessa ja viestittelemme jatkuvasti.”

”Olen löytänyt elämänkumppanin tältä palstalta. Suunnittelemme yhteenmuuttoa ja yhteistä elämää reilun 2 kk tuttavuuden jälkeen.”

”Pitkän ”väännön” jälkeen me päätettiin aloittaa tutustuminen toisiimme. Nyt tuntuu hyvälle :)”

”Löysin ihanan ihmisen ja rakkaus syttyi.”

”Olin jo sulkemassa treffisovellusta ja laittamassa puhelinta pois kun hän laittoi viestiä. Näin hänen kuvansa ja tiesin, tässä se nyt on, minun tuleva mieheni! Ensimmäiset kahvittelutreffit kestivät 5 h ja tiesin heti, että tämä on jotakin enemmän. Onneksi tunne on molemminpuoleinen!”

”Löysin mahdollisesti sopivan ihmisen, mutta ensin tutustutaan, että oppii toisen tuntemaan, eli ei kumppania, mutta hyvä ehdokas. Kiitos kivasta treffipalvelusta!”

Kiitokset tulivat myös entiseltä sinkulta, joka vuosien jälkeenkin on yhä rakastunut: ”Me tavattiin vaimon kanssa toisemme teidän treffipalstan kautta ja nyt ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä. Ollaan ehditty naimisiin ja meillä on 4 lasta. Homma meni siis enemmän kuin nappiin, kiitos teidän! :)”

Näihin ihaniin rakkaudentäyteisiin tunnelmiin on hyvä tuudittautua ja katsoa kevääseen yhdessä oman kumppanin kanssa, jonka voit löytää vaikka jo tänään Treffit24-palvelusta!

P.s. Muista hyödyntää Ystävänpäivän Plus-etumme, joka on voimassa enää tämän viikon loppuun <3 !

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Tasa-arvoa treffien kustannuksissa

Joillekin huolettomampaa, joillekin itsestäänselvää, joillekin punainen vaate – kenen kuuluu maksaa viulut treffeillä?

Ritarillisuutta vai seksismiä treffeillä

Miesten velvollisuutta maksaa treffeillä puolustellaan sillä, että se on ritarillista ja herrasmiesmäistä. Ritarillisuudella on kuitenkin huonoja puolia. Siihen sisältyy ajatus, että naista pitää palvoa ja suojella: naiset ovat ihania, mutta tarvitsevat paapomista miesten taholta. Tämä asenne vaikuttaa siihen, miten naiset suhtautuvat itseensä.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan opiskelijatytöt, jotka arvostivat ritarillista käytöstä, eivät olleet yhtä motivoituneita olemaan taloudellisesti itsenäisiä kuin tytöt, jotka eivät arvostaneet sitä. Ritarillisuutta arvostavat tytöt halusivat löytää miehen, joka voi elättää perheen. He pelkäsivät, että jos he menestyvät opinnoissa, miehet eivät enää kiinnostu heistä.

Suomessa naisille on tärkeää olla itsenäisiä, mutta silti moni odottaa, että mies ehdottaa treffejä, tekee pöytävarauksen ja maksaa viulut. Kannattaa miettiä, kohtelisitko ystävää samalla lailla kuin deittikumppania. Jos menet lasilliselle uuden työkaverin kanssa, odotatko, että hän maksaa molempien juomat? Haluaisitko olla ystävyyssuhteessa, jossa joutuisit aina maksamaan laskun?

Ritarillisuus on hyvä juttu silloin, kun se on normaalia kohteliaisuutta. Harva vastustaa sitä, että mies pitää ovea auki naiselle. Sama pätee vaikkapa raskaiden laukkujen kantamiseen. Jos ystävällä olisi raskaat kassit ja sinulla ei mitään, olisi normaalia kohteliaisuutta tarjota apua. Ystävyyssuhteisiin kuuluu keskinäinen kunnioitus, ja sen pitäisi kuulua myös deittailuun ja seurusteluun. Treffeille mennään useimmiten siksi, että molemmat haluavat tavata. Olisi kohtuutonta, että mies joutuu maksamaan siitä etuoikeudesta, että saa tavata naisen.

Rahahäpeä vaivaa suomalaisia

Suomalaisten on vaikeaa puhua rahasta. Raha on paha juttu, jotenkin likaista ja hävettävää. Eikä rahalla voi olla mitään tekemistä rakkauden kanssa! Ystävyyssuhteissakin rahasta puhuminen on usein tabu. Tosiasiassa raha liittyy yhteiskunnassamme kaikkeen. Raha aiheuttaa samanlaista häpeää kuin ylipaino, helposti uskotaan, että rahattomuus on omaa syytä. Toisaalta myös varakkuutta häpeillään.

Rahahäpeällä on Suomessa pitkät juuret. Maamme on ollut pitkään köyhä ja säästeliäisyys hyve. Rahasta ei uskalleta puhua ensimmäisillä treffeillä, mutta usein ei sittenkään, kun suhde etenee. Kuitenkin raha-asiat aiheuttavat suhteissa paljon konflikteja ja ovat usein osasyynä eroon.

Suhde rahaan paljastaa paljon ihmisen persoonallisuudesta, arvoista ja elintavoista. Miksei näistä asioista voisi puhua jo tutustumisvaiheessa? Toisille tärkeää on säästäminen, sijoittaminen ja taloudellinen turva, kun taas toiset arvostavat enemmän elämyksiä, koska ”käärinliinassa ei ole taskuja”. Suhteessa erilainen suhtautuminen kuluttamiseen voi alkaa nopeasti hiertää.

Älä ole passiivinen prinsessa deiteillä

Jos olet nainen, joka odottaa miehen aina maksavan, sinun on syytä päivittää asenteesi nykyaikaan. Miehelläkin on oikeus olla pidetty ja tärkeä omana itsenään, ei sen takia, miten paljon rahaa hän käyttää deittikumppaniinsa tai tyttöystäväänsä. Sukupuolten tasa-arvon pitää ulottua myös raha-asioihin. Yleensä miehet ilostuvat, jos nainen on valmis tarjoamaan ilman sen kummempia kiemuroita.

Jos olet nainen, älä ainakaan käyttäydy niin kuin pitäisit itsestään selvänä, että mies maksaa aina. Jotkut naiset alkavat laskun tullessa tutkia puhelintaan tai karkaavat käymälään. Sellainen prinsessakäytös tekee typerän vaikutelman.

Korona on tuonut helpotusta maksamiskuvioihin. On luontevaa sopia treffit vaikkapa kävelyn merkeissä, jolloin rahaa ei tarvita. Yleistä rahahäpeää vastaan voi myös taistella: treffien maksamisestakin on mahdollista puhua suoraan.

Jos treffeillä mennään ulos syömään, voit ehdottaa etukäteen, että molemmat maksavat oman ateriansa, jottei laskun jakamisen kanssa tulee spämääräistä tilannetta. Jos deittikumppanisi haluaa tarjota, voit ehdottaa drinkkiä tai jälkiruokaa toisessa paikassa ja tarjota siellä.

Täydellinen aika talviulkoilutreffeille on nyt. Termarikahvit on edullinen vaihtoehto, jolloin maksajan roolia ei tarvitse enempää pohtia. Treffikumppaneita löydät Treffit24-palvelusta!

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Kuka maksaa treffeillä?

Suomi on tasa-arvon mallimaa, mutta deittailijoita puhuttaa vuodesta toiseen, maksaako mies treffeillä.

Sinkkujen keskusteluryhmissä syntyy hetkessä kilometrien pituinen ketju, kun kiistellään siitä, kuka maksaa treffeillä. Moni mies on aiheellisesti sitä mieltä, että nykyaikana on kohtuutonta odottaa miehen automaattisesti tarjoavan. Elämme tasa-arvon aikaa, ja nainen voi tienata paljon enemmän kuin mies. Entäpä jos mies on lomautettu, mutta nainen nauttii hyvää palkkaa?

Osa miehistä sanoo, että haluaa ilman muuta tarjota – se on herrasmiesmäisyyttä. Naiset ilmoittavat, että voivat kyllä maksaa osuutensa, mutta onhan se tosi kivaa, jos mies tarjoaa. Jotkut naiset ovat sitä mieltä, että tarjota voi vuorotellen. Erään teorian mukaan se tarjoaa, joka treffejä on ehdottanut. Tätä on kritisoitu sen takia, että useimmiten treffien ehdottaminen on edelleen miehen kontolla ja hän joutuu siis maksuputkeen. Jos miehen velvollisuus on aina tarjota, hänelle kertyy melkoinen summa, jos on ahkera deittailija.

Historian painolastia deittailussa

Yhdysvaltalainen tutkija Moira Weigel kartoittaa teoksessaan Labor of Love – The Invention of Dating (2016) deittailun historiaa. Deittailu on Yhdysvalloissakin nuori ilmiö, ja Suomessa se on vielä nuorempi. Kautta aikojen naimakauppoja on solmittu maantieteellisesti rajatulla alueella ja usein perheen tai suvun etujen mukaisesti. Suomessa puoliso löytyi usein omasta pitäjästä olosuhteiden pakosta, koska mahdollisuutta matkusteluun ei ollut.

Teollistuminen ja kaupungistuminen 1800-luvulla muuttivat kaiken. Nuoret lähtivät kaupunkiin tienaamaan, eivätkä omaiset päässeet määräilemään kenen kanssa riiusteltiin. Mahdollisuuksia tutustua ventovieraisiin ihmisiin oli enemmän. Nuoret alkoivat viettää aikaa tansseissa ja kahviloissa.

Kun nuori nainen muutti maalta kaupunkiin kotiapulaiseksi tai tehdastyöhön, hänen palkkansa oli olematon verrattuna samanikäisen miehen palkkaan, Weigel muistuttaa. Oli siis kohtuullista, että mies tarjosi treffeillä. Kulttuurimme kehityttyä kaupallisemmaksi ihanne maksavasta miehestä on jäänyt elämään. Nykytreffeihin liittyy usein raha: mennään kahville, syömään, leffaan, huvipuistoon tai kylpylään. Samalla naiset ovat kuitenkin siirtyneet työelämään ja pystyvät kyllä maksamaan omat leffalippunsa. Asenteet pitäisi päivittää 2020-luvulle!

Itsenäisiä naisia ja lompakkoloisia

Moni nainen perustelee miehen maksuvelvoitetta sillä, että miehen kuuluu myöhemmin huolehtia perheestäkin, joten miksi hän ei maksaisi. Jotkut naiset sanovat testaavansa, onko mies pihi. Joillain on mielessä unelmien prinssi, vanhanajan herrasmies, joka tietenkin tarjoaa kaiken. Jotkut naiset ovat sitä mieltä, että miehen pitäisi antaa myös kalliita lahjoja. Jotkut naiset taas tuntevat, että jos mies maksaa naisen lounassalaatin, nainen jää jotain velkaa. Velvoittaako panini panoon?

Toisaalta moni on sitä mieltä, ettei nainen saa heittäytyä miehen elätettäväksi – edes ekoilla treffeillä. Pahimmillaan sellainen nainen on lompakkoloinen, parisuhteessa vain sen takia, että voi maksattaa menojaan miehellä. Naisen pitää olla taloudellisestikin itsenäinen. Netissä pyörii seuraa etsiviä naisia, jotka kaipaavat sponsoria. Pisimmälle mennään sugar dating -kuviossa, jossa varakas henkilö kustantaa toisen menoja seuraa vastaan. Yleensä vanhempi, varakas mies kustantaa nuoremman naisen kuluja, mutta välillä maksaja voi olla vanhempi nainen ja mies taas nuorempi – kuvio pätee myös homo- ja lesbosuhteisiin.

Jotkut vetoavat maksukysymyksessä matematiikkaan: useimmista treffeistä ei seuraa mitään sen enempää, ja ahkerasti deittailevalle miehelle kertyy pian melkoinen lasku, jos hänen pitää syöttää ja juottaa jokainen treffikumppani. Osalle miehistä maksukysymys on periaateasia, he vastustavat sitä, että maksamisen katsotaan automaattisesti kuuluvan juuri miehelle. Tasa-arvon pitää koskea myös miehiä!

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan silloinkin kun naiset tarjoutuvat maksamaan treffeillä puolet, 39 prosenttia naisista toivoi salaa, että mies kieltäytyisi tarjouksesta. Jotkut miehet ovat sitä mieltä, että jos mies maksaa kaikki kulut, nainen osoittaa, että hänen aikansa on arvokkaampaa kuin miehen – hänelle kuuluu taloudellinen korvaus siitä, että hän suostuu viettämään aikaa miehen kanssa. Se ei ole reilua ja latistaa tunnelman.

Lisää aiheesta tulossa ensi kerralla! Onko poikkeusaika vaikuttanut treffiesi määrään? Oletko deittaillut enemmän videon kautta, jolloin maksuasiat jäävät pois? Keskustele aiheesta täällä.

Treffit24-palvelussa voit anonyymisti tavata uusia ihmisiä ja sopia deitit joko kasvokkain tai etänä jotakin videoalustaa käyttäen.

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Kommunikointi deittipalvelussa

Viime viikolla kävimme läpi ilkeitä kommentteja, joita deittipalveluissa silloin tällöin joutuu kohtaamaan. Tällä kertaa jatkamme aiheen parissa ja pohdimme erilaista häirintää deittipalveluissa ja kuinka siihen kannattaa reagoida.

Ihmiskammoiset deittailijat

Psykologien mukaan deittisovelluksissa ja -saiteilla on niin paljon tarjontaa, että emme lopulta enää miellä muita edes ihmisiksi. Kun selaamme satoja kuvia, saattaa unohtua, että kuvan takana on ihminen, jolla on tunteet. Oikeassa elämässä emme ikinä kohtelisi muita niin tylysti kuin netissä. Verkossa muista voi tulla pelkkiä kohteita, joihin purkaa omaa kiukkua ja hylätyksi tulemisen kokemuksia.

Saattaa myös olla, että deittisovelluksessa kohtaamasi ihmisellä ei vain ole sosiaalisia taitoja. Deittiapeissa on helppoa saada ensimmäinen kontakti, vaikka olisi kuinka kömpelö sosiaalisesti – sama ei päde oikeaan elämään. Jotkut ihmiset ovat huonoja tuntemaan empatiaa. He saavat muihin kontaktin netissä, mutta eivät osaa viedä kanssakäymistä seuraavalle asteelle. He eivät myöskään osaa tuntea myötätuntoa.

Deittisovellukset – samoin kuin some – saattavat kannustaa narsistiseen käyttäytymiseen. Narsistisesti käyttäytyvä saattaa vain testailla viehätysvoimaansa deittisaiteilla. Hänellä ei ole mitään aikomusta koskaan tavata ketään. Sama pätee ihmisiin, jotka potevat pahaa sosiaalista fobiaa – deittisaiteilla he saavat edes jonkinlaisen kontaktin muihin.

Jotkut deittailijat ilkeilevät samasta syystä kuin trollit trollaavat: he janoavat reaktiota, oli se sitten millainen tahansa. Deittisaitillakin kannattaa muistaa vanha verkon viisaus: älä reagoi trollaamiseen, se vain innostaa trollia. Jos joku haukkuu sinua rumaksi, hän luultavasti nauttii siitä, että kilahdat ja käsket hänen painua helvettiin. Tässä tilanteessa blokkaus on oikein hyvä vaihtoehto.

Jos olet itse ilkeilijä: muista, että ihmiset jakavat nettikokemuksiaan tuttavilleen. Ilkeily vahingoittaa myös sinua. Vaikka esiintyisit salanimellä, maineesi kiirii deittailijoiden parissa. Kun sitten kohtaat verkossa ihmisen, joka oikeasti kiinnostaa, hän on ehkä kuullut sinusta.

Naisvihaa deittipalvelussa

Totuus on, että naiset saavat deittisovelluksissa enemmän törkeitä kommentteja kuin miehet. Yleensä törkeily kohdistuu naisen ulkonäköön tai seksuaalisuuteen. Kun mies kommentoi ilkeästi naisen ulkonäköä, hän pyrkii valta-asemaan. Hänen tarkoituksenaan on nujertaa nainen niin ettei tämä usko mahdollisuuksiinsa deittimaailmassa. Nujerretulta naiselta on helpompi saada seksiä kuin itsevarmalta, nämä neropatit ajattelevat – usein tiedostamattaan.

Ikävä tosiseikka on, että ilkeilijät ja törkeilijät tekevät karhunpalveluksen kaikille deittailijoille. Naiset alkavat suhtautua epäilyksellä kaikkiin miehiin deittisaiteilla. Kivat miehet saavat osakseen epäluuloja vain siksi, että jotkut miehet sikailevat. Pahimmillaan naiset kyllästyvät ilkeilyyn ja luovuttavat. Kivat miehet jäävät ilman seuraa ja katkeroituvat.


Ilkeily deittisaiteilla kertoo paljon kulttuuristamme. Moni mies toteuttaa toksista (myrkyllistä) maskuliinisuutta. He saattavat ajatella joko tietoisesti tai tiedostamatta, että nainen, joka asettaa itsensä semijulkisesti tarjolle, ansaitsee loukkaavan käytöksen. Toki jotkut ilkeilijät aidosti uskovat olevansa hauskoja – samoin kuin koulukiusaaja saattaa kuvitella, että kiusatun haukkuminen on hupaisaa, koska kaverit nauravat.

Myös naiset häiritsevät deittisovelluksissa

Tasa-arvo on tosin edennyt niin pitkälle, että myös naiset lähestyvät miehiä seksikärjellä. Jos miehen profiilissa lukee, että hän etsii elämänkumppania, häntä tuskin innostaa panopainoitteinen avausviesti. Sitä paitsi välillä seksiehdotuksella lähestyvä nainen on tosiasiassa mies. Myös maksulliset naiset voivat lähestyä seksi edellä – heidät kannattaa ilmiantaa ylläpidolle, sillä deittisaitit eivät halua niskoilleen paritussyytteitä.

Jos olet mies, jota nainen lähestyy seksipuheella, muista että naiset harvemmin avaavat keskustelun seksistä tavallisella deittisaitilla. Seksiseuran etsimiseen tarkoitut sivustot ovat asia erikseen. Haluatko jakaa fantasioitasi ventovieraan kanssa? Et voi olla varma, onko profiilin takana oikeasti nainen. Jos epäilet feikkiprofiilia, on ihan ok ilmiantaa se ylläpidolle.

Ota happea – blokkaa ikävät deittikumppanit

Muista, että ilkeily kertoo aina enemmän ilkeilijästä kuin kohteesta. Olet vain sattunut jonkun maalitauluksi. Kiusaus vastata samalla mitalla on suuri, mutta kannattaako se?

Sulje sovellus, poistu netistä ja tee jotain itsellesi mieluista sen sijaan, että lähdet sanasotaan. Vaikka törkykommentin tai -kuvan lähettäjä olisi mielestään vitsikäs, hän ei varmaankaan ole kovin onnellinen – eikä hän ainakaan tulee löytämään seuraa ilkeilemällä.

Poista ikävät kommentit, blokkaa tyyppi ja pura tuntojasi kaverille. Muista, että ihmiset käyttäytyvät verkossa eri tavoin kuin oikeassa elämässä. Älä kyynisty.

Treffit24-palvelussa voit määrittää kuka sinuun voi olla yhteydessä ja blokata epämieluisat deittiprofiilit. Valtaosa deittailijoista on kuitenkin fiksua porukkaa ja hyvä keskusteluyhteys voi syntyä jopa useamman ihmisen kanssa. Tutustukaa toisiinne kunnolla ja muistakaa molemminpuolinen kunnioitus niin pidemmälle kantavissa kohtaamisissa kuin lyhyemmissä tuttavuuksissa.

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Miten selvitä ilkeistä kommenteista deittipalvelussa?

Nettideittailu on välillä rankkaa, jos saa ikäviä kommentteja, haukkuja ja asiattomia kuvia. Miten julmista kommenteista pääsee yli?

Nettideittailulla on paljon hyviä puolia, mutta joskus voi tuntua, että huonot puolet kasaantuvat. Netissä on tunnetusti helppo heitellä törkeyksiä, varsinkin nimimerkin suojista. Ilkeät kommentit voivat vähintään uuvuttaa ja toisinaan ne satuttavat oikeasti. Pahimmillaan netissä voi saada kimppuunsa häirikön. Varsinkin naisia kiusataan lisäksi asiattomilla kuvilla.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan jopa 37 prosenttia deittiappien ja -saittien käyttäjistä on kokenut häirintää. Häirintää voi olla vainoaminen sen jälkeen, kun on sanonut toiselle ei kiitos. Tutkimuksessa häirintään luettiin myös seksuaalissävytteisten viestien ja kuvien lähettäminen ilman toisen suostumusta. Moni oli kokenut myös nimittelyä ja jopa uhkauksia.

Eniten häirintää kokevat nuoret naiset, eli 18–34-vuotiaat. Myös lesbot, homot ja biseksuaalit kokevat enemmän häirintää kuin heteromiehet. Nuorista naisista 57 prosenttia kertoi saaneensa seksuaalissävytteisiä viestejä ilman suostumusta. Palveluissa, joissa voi lähettää kuvia, riski saada ei-toivottuja peniskuvia on suuri kaiken ikäisillä naisilla. Ei-toivotut peniskuvat ja porno ovat häirintää – usein lähettäjä ei edes tosissaan etsi seuraa, vaan kuvien lähettely on vallankäyttöä.

Tehokkain keino estää peniskuvat on käyttää deittipalvelua, jossa ei voi lähettää kuvia. Muihin viestimiin ei kannata siirtyä ennen kuin luotat keskustelukumppaniisi. Moni hätyyttelee siirtymään WhatsAppiin tai sähköpostiin nimenomaan sen takia, että voi alkaa häiriköidä kuvilla. Deittipalvelu on turvallisin vaihtoehto yhteydenpitoon – kenellekään ei ole oikeutta painostaa sinua siirtymään sieltä muihin viestikanaviin. Painostamisen pitäisi muutenkin olla hälytysmerkki.

Kiltistä ikäväksi

Monet nettideittailijat tuntevat sen ilmiön, että vastapuoli on alussa ystävällinen. Kun hänelle sitten sanoo, ettei taida olla tarpeeksi yhteistä, tai nyt ei oikein nappaa, saa niskaansa törkeyksien ryöpyn. Silloin kannattaa ajatella, että onneksi tyypin oikea luonne paljastui heti kättelyssä (tai oikeastaan jo ennen kättelyä).

Jotkut taas aloittavat mukavasti, mutta lähettävät yhtäkkiä viestin, jossa kerjäävät seksiä. Usein se tapahtuu perjantai-iltana kun pullot on korkattu. Omien seksihalujen kuvaileminen ventovieraalle ihmiselle ei ole viisasta – se vaikuttaa siltä, että on niin puutteessa, ettei jaksa edes odottaa treffejä.

Joidenkin mielestä törkeily on netissä ihan ok. Heidän mielestään se jopa kuuluu online-kommunikointiin. Englanniksi on jopa olemassa palveluita, joista voi etsiä vinkkejä, miten voisi loukata keskustelukumppania deittisaitilla. Törkeilijät tuskin tulevat löytämään itselleen kivaa seuraa.

Ovi kiinni naaman edestä

Myös blokkaaminen voi tuntua ilkeältä, varsinkin jos se tapahtuu kesken lupaavasti alkaneen keskustelun. Tuntuu kuin ovi olisi ensin auki ja paiskattaisiin sitten naamaan. Toisaalta blokkaaminen houkuttelee, jos toinen ei edes muista, kenelle on jo viestinyt, ja lähettää aloitusviestin aina uudestaan.

Jotkut blokkaavat vain oman ”kirjanpitonsa” takia, eli blokkaaminen on keino latoa ei-kiinnostavat tyypit hylkäyslaatikkoon. Toisesta osapuolesta blokkaaminen ilman mitään selityksiä voi sen sijaan tuntua todella kurjalta.

Jotkut blokkaavat jopa silloin, kun treffit on jo sovittu. Ensin keskustelukumppani rupattelee mukavia ja tapaaminen sovitaan tiistaille – paikka vain jää auki. Kun tiistai tulee ja paikan voisi sopia, huomaakin joutuneensa blokatuksi.

Niinkin voi käydä, että toinen istuu jo treffipaikalla odottelemassa, mutta treffikumppania ei vain kuulu, ja sitten käy ilmi, että hän poistanut kaikki tilinsä tai blokannut toisen ilman selityksiä. Se ei todellakaan tunnu kivalta!

Onko sinulla kokemuksia ikävästä kommentoinnista tai häirinnästä deittipalvelussa? Miten olet ratkaissut tilanteen? Kommentoi ja keskustele aiheesta täällä.

Treffit24-palvelussa voi määrittää minkätyyppiset ihmiset voivat ylipäätään ottaa sinuun yhteyttä. Palvelussa deittaillaan turvallisesti nimimerkin takaa, eikä kuvien lähetys ole mahdollista, joten ei-toivottua kuvamateriaalia ei palvelun viesteistä tule silmille. Kokeile Treffejä jo tänään!

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Deittailussa on tärkeää tuntea itsensä

On tuiki tärkeää tehdä itselleen selväksi, mitä itse ihan oikeasti haluaa. Jotta sen saa selville, on tärkeää tuntea itsensä. Kun tuntee itsensä, voi pitää kiinni omista rajoistaan. Kenenkään ei tarvitse alistua sellaiseen suhteeseen, joka ei tunnu omalta. Toisille avoin suhde sopii ja toisille ei – siihen vaikuttaa sekä ihmisen persoonallisuus että aiemmat kokemukset.

Miten omaan itseen voi tutustua? Voit lähteä liikkeelle vaikkapa netin persoonallisuustesteillä, mutta niitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Viime vuosina on puhuttu paljon introverteistä (sisäänpäinkääntyneisyydestä), ekstroverteistä (ulospäinkääntyneisyydestä) sekä näiden yhdistelmistä. Introvertti voi kaivata rakkaussuhteessakin paljon omaa aikaa, ja silloin suhde tyypin kanssa, joka haluaa olla kumppanin kanssa joka hetki, ei ehkä onnistuisi.

Itseensä tutustumiseen on tarjolla hirveästi apuvälineitä. Jos rahaa riittää, voi käydä kursseilla ja työpajoissa, tunnemaalaamisesta voimaannuttavaan tanssiin. Terapia auttaa tutkitusti. Aiempia suhteita voi käsitellä eroseminaarissa tai -valmennuksessa.

Ilmaisia keinoja ovat esimerkiksi kirjastosta löytyvät itseapukirjat ja päiväkirjan kirjoittaminen. Myös omaelämäkerrallinen kirjoittaminen voi auttaa – kansanopistoissa on tarjolla kursseja aiheesta. Kursseilla keskustellaan ryhmässä kunkin teksteistä. Kirjoittamisen avulla voi tutkia myös, miten aiemmat sukupolvet vaikuttavat omaan elämään.

Terapeuttisessa kirjoittamisessa kirjoitukset jaetaan terapeutin kanssa ja asioita käydään yhdessä läpi. Myös elämänkaarikirjoittamista ohjaa terapeutti. Taideterapiassa omaa historiaa käsitellään maalaamalla.

Tunnelukot auki

Tunnelukot tarkoittavat lapsuudessa ja nuoruudessa opittuja haitallisia kokemisen tapoja, jotka voivat johtaa vaikeuksiin ihmissuhteissa. Tunnelukkomenetelmä perustuu skeematerapian periaatteille. Tunnelukkoihin voi tutustua kirjojen avulla. Kirjoissa on tehtäviä, joiden avulla omia tunnelukkoja voi selvittää. Myös tunnelukkojen avaamiseen on kirjoja.  Tunnelukkoihin voi tutustua myös osoitteessa Mielenterveystalo.fi. Suomen mielenterveysseuran sivustolla (mieli.fi) on apuvälineitä itsetuntemuksen lisäämiseen.

Muista, että itsetuntemus ei tule kerralla valmiiksi, vaan kestää koko elämän. Tapahtumat, ihmissuhteet ja muu kanssakäyminen opettavat meille lisää itsestämme. Ihminen myös muuttuu ja kasvaa koko elämänsä ajan. Itsetuntemuksessa auttaa yksinolo ja yksin eläminen – älä ryntää kiireellä suhteesta toiseen. Mieti, mihin piirteisiin ja kykyihin olet itsessäsi tyytyväinen. Millainen kumppani tekisi sinut oikeasti onnelliseksi?

Kuuntele vaistoa

Sekä itseensä tutustuessa että suhdetta etsiessä on tärkeää luottaa intuitioon. Jos tunnet jo toiseen ihmiseen tutustuessa, että kaikki ei ole kohdallaan, kuuntele vaistosi ääntä, sillä se on usein oikeassa. Älä anna ihastumisen tai intohimon sokaista. Mieti kylmäpäisesti, saatko tältä ihmiseltä sitä mitä haluat.

Muista, että terve suhde ei etene luotijunan vauhdilla. Jos toinen osapuoli hoputtaa sinua ja tunnustaa rakkauttaan liian nopeasti, vedä hätäjarrusta.

Mieti, toteutatko omia toiveitasi, vai vanhempiesi, kummitädin, papin tai median odotuksia. Jos vanhempasi arvostavat vaurautta, mutta itse arvostat enemmän luovuutta, luota itseesi. Seuraa omia unelmiasi, älä vanhempiesi unelmia.

Aarrekartan avulla eteenpäin

Helppo ja hauska menetelmä omien unelmien kartoittamiseen on aarrekartta. Työväenopistot järjestävät aarrekarttakursseja, mutta aarrekartan voi tehdä myös ominpäin. Kokoa kasa lehtiä, joissa on kuvia. Jos lehtiä ei löydy omasta takaa, voit huhuilla niitä asuinalueesi kirppisryhmässä – moni antaa aikakauslehtiä mielellään askarttelukäyttöön.

Valitse lehdistä kuvia, jotka kuvaavat unelmiasi ja sommittele niistä kollaasi. Pidä aarrekarttaasi näkyvällä paikalla, esimerkiksi jääkaapin ovessa, missä kohtaat sen päivittäin. Aarrekarttamenetelmän fanit sanovat, että aarrekartan avulla unelmat voivat toteutua, koska ne pidetään konkreettisesti mielessä.

Ole kuitenkin tarkkana sen suhteen, että laitat aarrekarttaan oikeasti omia unelmiasi. Olisiko vapaa suhde sittenkin sinun juttusi? Vai haluatko ehdottomasti sitoutuneen kumppanin? Vai kannattaisiko sinkkuelämää jatkaa vielä vähän ihan tietoisesti, jotta itsetuntemus lisääntyy?

Kun tiedät suunnilleen, kuka olet ja mitä haluat, älä tee turhia kompromisseja. Jos haluat suhteen, jossa ollaan kiinteästi yhdessä, älä tyydy vähempään.

Kirjallisuutta itsetuntemuksesta:

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt (Gummerus, 2020)

Pepi Reinikainen: Elämässä eteenpäin – Irti uhriutumisesta (Kirjapaja, 2014)

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi (WSOY, 2011

Uuden vuoden kynnyksellä on hyvä punnita mihin suuntaan haluaisi tulevan vuoden kulkevan. Kuuluuko siihen paremmin itseensä tutustuminen ja omien toiveiden ja tavoitteiden hahmottaminen? Olenko valmis haluamaani suhteeseen ja kohtaamaan ihmisiä ilman ennakkopaineita? Treffit24-palvelussa deittailee päivittäin paljon erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia tavotteita ja toiveita. Ehkä löydätte yhteisen sävelen jonkun kanssa ja tuleva vuosi näyttäytyy paljon valoisampana.

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Millaisen suhteen oikeasti haluan?

Jos haluaa löytää sen oikean, pitää ensin tutustua itseensä ja siihen, mitä oikeasti haluaa. Jos toteutat muiden parisuhdeodotuksia, tielle tulee varmasti töyssyjä.

Yksinelävien määrä lisääntyy yhteiskunnassamme, mutta samalla parisuhteisiin kohdistuvat odotukset ja paineet voimistuvat. Netti ja some ovat täynnä mielipiteitä siitä, miten pitäisi olla ja elää. Samaan aikaan vaihtoehtoisista suhdemalleista puhutaan enemmän kuin koskaan. Viime aikoina on ilmestynyt lukuisia vapaita suhteita käsitteleviä kirjoja, puhutaan polyamoriasta ja monisuhteisuudesta – ei ihme, jos pää menee pyörälle.

Omat parisuhdeodotuksemme saattavat kummuta lapsuudesta. Jos oma mummo ja vaari olivat yhdessä 60 vuotta, saatamme haaveilla samanlaisesta onnesta. Jos omat vanhemmat sinnittelivät avioliitossa, mutta riitelivät aamusta iltaan, yhdessä asuminen voi olla kauhistus. Eroperheessä kasvaneelle taas voi olla tärkeää se, että itse saa onnellisen parisuhteen, joka kestää.

Mieti tätä: Millaisia parisuhdemalleja näit ympärilläsi, kun olit lapsi ja nuori? Miten ne vaikuttavat ajatuksiisi parisuhteista

Tiedosta oma historiasi

Voimme oppia kaikesta kokemastamme, kun tiedostamme asiat. Moni eroperheessä kasvanut on löytänyt aikuisena toimivan, pitkän parisuhteen. Riitelijöiden lapsi taas ymmärtää, että ero on usein parempi vaihtoehto, kuin kituuttaa suhteessa, joka ei vain toimi.

Joskus yritämme toteuttaa muiden odotuksia ja toiveita. Joissain perheissä ja suvuissa pidetään tärkeänä sitä, että kumppania ei ”vaihdella”, että lapset saadaan nuorena tai että aviopari rakentaa itselleen omakotitalon. Jos on kasvanut odotusten paineen alla, voi olla vaikea ymmärtää, millaisen elämän itse haluaa.

Jotkut päätyvät perustamaan perheen väärän tyypin kanssa, koska tämä on omien vanhempien ja sukulaisten mielestä ihannekumppani, esimerkiksi varakas. Vaikka ympärilläsi olisi vahvoja mielipiteitä siitä, miten sinun tulee elää elämäsi, pyri tutustumaan itseesi ja tekemään omat päätöksesi.

Paineita ja odotuksia

Median paineet ovat nykyään voimakkaammat kuin koskaan ennen. Parisuhdeodotuksiimme vaikuttavat median vyöryttämät asiantuntijamielipiteet, leffat, kirjat ja sosiaalinen media. Samalla elämme keskellä hyvin kaupallista kulttuuria. Mainoksissa ja somessa unelmien parisuhteeseen liitetään kuluttaminen.

Mainosten mukaan oikea parfyymi auttaa nappaamaan unelmien kumppanin, romanttiseen iltaan kuuluu samppanja loistohotellin loft-sviitissä ja seksielämää ei ole ilman kalliita alusvaatteita. Sosiaalisen median parisuhdepäivityksissä kaikki on aina ihanaa. Kukaan ei tee postausta siitä, että siippa jätti taas hammastahnan ilman korkkia. Sen sijaan hehkutetaan ravintolaillallisia ja kylpylälomia.

Julkkisten ja raharikkaiden elämässä rakkauteen kuuluu materia ja luksus. Toisinaan lahjat menevät överiksi: Kanye West teetti vaimolleen, kohukaunotar Kim Kardashianille syntymäpäivälahjaksi hologrammin tämän kuolleesta isästä. Isä oli laitettu kertomaan, miten mahtava mies Kanye on.

Vaihtoehtojen paljous

Deittisaiteilla on tarjolla monenlaisia suhdemalleja. Yksi etsii polyamorista suhdetta, eli suhdetta jossa yhdellä tai molemmilla/kaikilla on useampi rakastettu. Monilla on haussa halukas partneri salasuhteeseen, joku taas kaipailee FWB eli friends with benefits -kumppania. FWB-suhteessa on kaveruutta, välittämistä ja seksiä, mutta se ei ole seurustelusuhde.

Joillekin kelpaa etäsuhde, jotkut haluavat suhteen jossa pidetään omat asunnot. Joillakin on haussa kumppani, jonka kanssa harrastetaan ja puuhataan aina yhdessä. Mökkimaanikot etsivät mökillä viihtyvää rakastettua, vauvakuumeiset haluavat perustaa perheen, joku taas tarjoaa kumppanuusvanhemmuutta. Vaihtoehtojen keskellä voi olla vaikea tiedostaa, mitä itse oikeasti haluaa.

Ensi kerralla käymme läpi itsensä tuntemisen tärkeyttä deittailussa. Seuraa etsivät kohtaavat Treffit24 -palvelussa, jossa voit tavata juuri sellaisen henkilön ja luoda sellaisen suhdemallin, joka sopii teille.

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash

Marraskuun rakkaustarinoita

Pimeä marraskuu ei ole se kuukausista riemukkain, mutta silloin onkin mukavaa saada piristystä elämään uusiin ihmisiin tutustumisesta. Marraskuussakin Treffeissä kohdattiin, tavattiin ja tutustuttiin ja pimeä aika muuttuikin yhtäkkiä valoisammaksi!

Ohessa muutama tarina marraskuun deittailijoilta:

Näin mielenkiintoisen profiilin viimeksi kirjautuneiden joukossa. Katsoin profiilin, mutta en jostain syystä laittanut viestiä; mies kuitenkin näki minut profiilissaan vierailleissa ja laittoi viestiä. Laitoimme alusta asti pitkiä viestejä puolin ja toisin, kunnes noin viikon jälkeen vaihdoimme numerot ja ensimmäisen kerran puhelimessa puhuimme koko yön putkeen. Kaikki vaan jotenkin klikkasi alusta asti, juttu edennyt todella nopeasti mutta tuntuu todella oikealta. Eli kiitos Suomi24 Treffeille, löytyi sellainen kevyt loppuelämän juttu!
Nainen, 27v

Näin kävi aivan mahtava juttu että löytyy se oikea henkilö jonka kanssa rakkaus on totta <3
Nainen, 47v

Minut löysi täältä ihanan rauhallinen ja miellyttävä mies. Pyöräytti sukat ja sai perhosparven vatsaan pörräämään. Nyt katsellaan rauhassa mitä tästä tulee.
Nainen, 52v

Hieman vähäsanaisempiakin rakkaustarinoita löytyi.

Kiva muija.
Mies, 60v

Mukava nainen löytyi.
Nimetön

Löyty ihan kiva tyyppi!
Nainen, 32v

Paras kumppani löytyi!
Mies, 61v

Kumppani löytyi naapurikunnasta.
Mies, 68v

Joskus rakkaus yllättää ensisilmäyksellä, vaikkei siihen moni uskokaan. Yhtäkkiä tulevaisuus näyttääkin harvinaisen selvältä.

Ekat treffit ja heti nappasi. Toisilla treffeillä puhetta jo häistä???? Nyt mennään eteenpäin, yhdessä!
Nainen, 48v

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika punnita mennyttä ja tulevaa. Monella on tänä vuonna ollut aikaa pohtia millaista elämää haluaa elää. Kuuluuko siihen elämänkumppani, mukavia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa, vapaus ja suunnittelemattomuus. Seuraavilla kerroilla käymme blogissa läpi odotuksia parisuhteesta ja itseensä tutustumisen tärkeydestä.

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Hurmaava deittiprofiili

Suuressa profiilikuvakyselyssämme olemme kartoittaneet kuinka tärkeää on nähdä treffikumppanin kuva profiilissa ja miksi jotkut valitsevat olla ilman profiilikuvaa. Kävimme viimeksi läpi myös kuvattomien profiilien kiinnostavuutta, eli ollaanko valmiita tutustumaan toiseen sokkona.

Vaikka Treffit24-palvelussa voi olla ilman profiilikuvaa, niin omaan profiiliin voi silti lisätä kuvia omaan kuvagalleriaan. Nämä kuvat tulevat näkyviin kun avaa kumppaniehdokkaan profiilin. Jos kuvaa ei siis ensinäkemältä löydy, voi kiinnostavan kuvaustekstin perusteella avata profiilin ja löytää kuvat sieltä. Näin profiilin kuvaustekstillä voi tehdä vaikutuksen ja saada tunne edellä toimivat treffailijat vierailemaan omaan profiiliin.

Mutta millainen profiili kiinnittää varmasti huomion?

Kysyimme deittailijoilta mikä seuraavista vaihtoehdoista varmasti kiinnittää huomion deittipalvelussa, onko se sekä kuva että profiiliteksti, pelkkä kuva, pelkkä profiiliteksti vai jokin ihan muu asia?

Kaikkein eniten ääniä sai yhdistelmä kuva ja kuvausteksti, 72% vastaajista oli sitä mieltä, että huomio on taattu kun profiilissa on mielenkiintoinen kuvausteksti ja hyvä kuva. Toiseksi eniten ääniä sai kuvausteksti 17% ja sitten vasta kuva 7%. Treffeissä ei siis olla pelkän ulkonäön perässä, vaan kumppanista halutaan tietää persoonana enemmän. Se jokin muu viehätys löytyy osuvasta kuvaustekstistä, joka osuu juuri omaan sydämeen <3

Millainen on hyvä profiilikuva?

Profiilikuvalla voi viestiä omasta luonteestaan, harrastuksistaan tai mielenkiinnonkohteistaan. Profiilikuvalla ei osallistuta kauneuskilpailuun vaan voidaan antaa itsestään hyvä ja rehellinen ensivaikutelma. Kysyimme treffailijoilta, millainen on hyvä profiilikuva heidän mielestään.

Ehdottomasti eniten mainittiin, että profiilikuvan tulisi olla tuore ja selkeä kasvokuva. Kasvot oli yksittäin tärkein ominaisuus profiilikuvassa ja toiseksi eniten kuvan laadulta ja kuvan kohteelta toivottiin selkeyttä. Myös se, että kuva on oikea, siinä ei ole käytetty filttereitä tai muuta kuvanmuokkausta ja ihminen olisi kuvassa luonnollinen koettiin tärkeiksi seikoiksi hyvässä profiilikuvassa.

“Tuore kuva josta näkyy vähintään kasvot.”

“Selkeä, mahdollisimman tuore, hymy on plussaa, edestä tai hieman yläviistosta otettu, missä näkee henkilön kasvot.”

“Selkeä. Ei tarvitse olla valokuvaajan studiossa ottama, selfiekin käy hyvin, mutta että sen perusteella tunnistaa toisen mahdollisilla treffeillä. Mahdollisimman tuore, eikä nuoruuskuvaa, jos on jo keski-ikäinen tai vanhempi 😊”

“Luonnollinen kuva vähintään koko kasvoista, mielellään ei selfie.”

“Tuore ja totuuden mukainen. Eli ei liikaa meikkiä tai muokattu erilaisilla filttereillä.”

“Selkeä kuva jossa ainakin kasvot näkyvät hyvin. Hymy ja kameraan katsominen ovat plussaa.”

“Kasvot näkyvät normaalisti, ilman mitään outoja maskeja tai photoshop-filttereitä”

“Kasvokuva, ilman aurinkolaseja, sotamaalauksia, alkoholijuomien nauttimiseen tarkoitettuja astioita, kaula-aukkoa, kulkuvälinettä, siis kuva pelkästään kasvoista.”

Vaikka kasvot saavat tärkeän merkityksen, moni toivoi, että profiilikuvassa näkyisi koko ihminen tai edes puolesta vartalosta rajattu kuva. Näin saadaan paremmin kiinni ihmisen ulkonäöstä, olemuksesta ja pukeutumistyylistä. Siistit hiukset ja vaatteet oli toiveissa, muttei kuitenkaan juhlatällingissä otettua kuvaa. Toisessa ääripäässä vessaselfiet eivät olleet toivottuja.

“Kokovartalokuva, ei pelkät kasvot ja ulkona otettu”

“Suhteellisen tuore, kasvot näkyy. Siisti normaali arkivaatetus.”

“Kasvot ja vartalo hyvin näkyvissä, selkeä, ei suttuinen.”

“Naispuolisena toivoisin että kuvassa näkyisi hiukan hartiat ja että kuva olisi huolella otettu, liian paljon näkee omituisia kuvakulmia jotka saattavat asianomaisen ”ohita”-asemaan.”

“Kokovartalokuva suht läheltä otettuna, ei kuitenkaan peilin kautta ravintolan vessassa….”

Moni toivoi, että profiilikuvasta voisi jo nähdä kumppaniehdokkaan persoonaa, esimerkiksi harrastuksen parissa tai lemmikin kanssa poseeraten. Ryhmäkuvat tai kuva, jossa poseerataan oluttuoppi kädessä eivät innostaneet.

“Tunnistettava. Iloinen ilme. Plussaa, jos on kuvattu esim. harrastuksen parissa.”

“Kasvojen pitää näkyä hyvin. Jos henkilö pitää esim- purjehtimisesta niin kuva voisi olla merellä otettu. On myös kiva jos olisi toinen kuva missä näkyy koko vartalo.”

Paras ja kauhein asuste profiilikuvassa

Mikä asuste on ehdoton turn off mitä ei kannata profiilikuvaansa sisällyttää? Aurinkolasit! Silmät ovat sielun peili ja aurinkolasien alle piilotettuna ne aiheuttavat kummastusta, onko jotain salattavaa kun silmät ovat piilossa. Hyvin usein erikseen mainittiin, että profiilikuvassa halutaan nähdä silmät.

“Kasvokuva, jossa ei ole aurinkolaseja ja koko kasvot näkyvät.”

“Miehestä sellainen, jossa näkyy kasvot ILMAN AURINKOLASEJA. Haluan nähdä silmät!”

“Sellainen, jossa ei ole aurinkolasit silmillä tai hattu peittämässä kasvoja.”

“Hymyilevät silmät ja selkeä kuva, ei aurinkolaseja ei liian totinen ilma ei liian läheltä. Normaali asiallinen kuva, ei bodaus”

Mikä asuste on suosituin, helppo ja löytyy jokaiselta? Hymy! Positiivisuus, myönteisyys ja hymy oli usein mainittu hyvän profiilikuvan elementeiksi.

“Sellainen, jossa sekä silmät että suu hymyilee”

“Kasvokuva, jossa silmät näkyvät. Huom! Katse. Ei tummia aurinkolaseja. Ja tietenkin hymy! Ehdoton! Harva haluaa tutustua totiseen, suu mutrussa olevaan tyyppiin.”

”Yleensä hymy tekee kuvasta hyvän.”

Tässä siis Treffit24-deittailijoiden vinkit hyvään profiilikuvaan:

  • Kuvassa olet sinä
  • Kuva on selkeä
  • Kuvassa näkyy kasvot ja silmät
  • Kuva on otettu vuoden sisällä
  • Kuva on rajattu lantiosta ylöspäin
  • Iloinen, positiivinen ilme
  • Hymy
  • Olet sinulle mieluisassa ympäristössä, harrastuksesi parissa tai lemmikkisi kanssa

Nyt siis profiilikuvat kuntoon ja deittailemaan Treffit24-palvelussa!

P.S. Kyselyn palautteissa tuli ilmi, että joskus kuvallinen profiili aiheuttaa paljon epätoivottuja yhteydenottoja. Muistathan, että omia asetuksiaan voi käydä korjaamassa Käyttäjätilin yksityisyysasetuksista. Siellä voit valita saako sinuun ottaa yhteyttä kuka tahansa vai vain omaa ihannekumppaniasi vastaavat deittailijat.

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash

Sokkotreffit deittipalvelussa – kyllä vai ei?

Viime viikolla avasimme Treffit24-deittailijoiden mietteitä profiilikuvista. Tällä viikolla jatkamme aiheen parissa ja käymme aiemmin syksyllä teetetyn tutkimuksen tuloksia läpi lisää. Kuten viime viikolla todettiin, suurin osa haluaa nähdä kumppaniehdokkaan kuvan heti profiilissa. Suurin syy kuvattomuudelle löytyi työstä; oma ammatti tai asema estää kuvan julkaisemisen. Profiilikuvan lisääminen on Treffit24-palvelussa vapaaehtoista, joskin suositeltavaa.

Kiinnostaako kuvaton deittiprofiili?

Jos profiilissa ei ole kuvaa, tutustutaanko silti ihmiseen sen takana? Suurin osa (73,8%) kyselyyn vastanneista myönsi tutkivansa myös kuvattomia profiileita. Tällöin hyvällä profiilitekstillä on iso merkitys.

“Joskus harvoin (tutustun kuvattomaan profiiliin) kyllä jos on hyvä esittelyteksti. Kuvattomat profiilit epäilyttää, ihmisellä on varmaan jotain salattavaa jos ei hae seuraa omilla kasvoillaan 😉 ”

“Riippuu muusta tekstistä mitä on itsestään laittanut. Jos asiallista, järkevää niin kuvattomallekin vastaisin. ”

Kuvaton profiili on kuitenkin vähemmän kiinnostava kuin kuvallinen. Vaikka vähemmistö jättää kokonaan avaamatta kuvattomat profiilit, oli mielipide niitä vastaan selvä.

“Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ”

“Ulkonäkö on osa ihmisen persoonaa”

“En muutenkaan tykkää käydä sokkotreffeillä. En siis täälläkään.”

“Jos itselläni on kuva miksi vastaisin kuvattomille”

“Ei kiinnosta, jos ei näe minkä näköinen ihminen on, se on kuitenkin tärkeä asia ja tulee myös epäilys, että on jotain salattavaa, kun piiloudutaan.”

“Koska lähtöasetelma on epäreilu, sama kuin livenä tapaisi jonkun, joka pysyttelee verhon takana piilossa. Ulkonäkö ei ole kumppaniehdokkaassa tärkein asia, mutta ei myöskään täysin merkityksetön, joten haluan kyllä kuvankin nähdä.”

Kuva pakolliseksi deittipalvelussa?

Hieman ristiriitaisesti suhtauduttiin siihen, onko hyvä vai huono asia, että Treffit24-palvelussa voi olla myös ilman kuvaa. Suurin osa (50,5%) vastanneista oli sitä mieltä, että on hyvä ettei palveluun ole pakko lisätä kuvaa. Deittailijoista 36,1% vastasi, että kuva tulisi olla pakollinen. Loput eivät osanneet arvioida onko mahdollisuus kuvattomuuteen hyvä vai huono asia.

Kuvapakkoa vastaan kommentointiin näin:

“Todennäköisesti poistaisin profiilini mikäli olisi kuvapakko. Samoin luulen että vaikka itse taipuisinkin laittamaan kuvan, epäilen että karsisi miehiä pois. Mikäli olisi pakko olla kuva, tulisi olla helppo ja järkevä mahdollisuus rajata profiilin näkyvyys.”

“Anonyymiyden takia. Tottakai kuvan saa pyytämällä jos katson että haluan sen kysyjälle antaa.”

Kaikki eivät halua näyttää kuvaansa ennen parempaa tutustumista toiseen ihmiseen.”

“Että useampi pystyy olemaan mukana, ujous on suomalainen ”kansansairaus” .”

“Ymmärrän että tiettyjen töiden takia kasvoja ei voi paljastaa selkeästi, mutta haluan kasvot ja muut asiat yhtä rehellisesti nähdä pikaisesti kuin mahdollista , en osta sikaa säkissä vertauskuva”

“Joillekkin on varmaan helpompi tehdä profiili, jos ei ole pakko laittaa omaa kuvaa. Toisaalta voisihan olla ominaisuus, jolla kuvat saa piilotetuksi. Silloin oman kuvan voisi näyttää sitten toiselle osapuolelle, kun itsestä tuntuu hyvältä.”

“Jos ei ole pitkiin aikoihin sinkkuillut,treffailun aloittaminen on vaikeaa.
On hyvä että,sen voi aloittaa vaiheittain. Ensin kuvaton profiili ja kuvan voi laittaa vain kiinnostaville tyypeille vaikka sähköpostilla suoraan. On hyvä,että kuva ei ole pakollinen”

“Netissä tutustuminen on tätä päivää kaikille. Voi olla sellaisessa työssä, asemassa tai muuten haluaa olla aluksi anonyymisti. Kuvattomissa profiileissa on enemmän minulle sopivia ihmisiä – vähemmän pinnallisia. Kauniita on myös kuvattomina.”

“Ymmärrän että jotkut henkilöt saattaa olla työnsä puolesta huonossa asemassa (Turvallisuusala / politiikka, jne.) Jonka takia haluavat pysyä hieman tuntemattomampina. Muussa tapauksessa pätevää syytä ei ole.”

“Täällä on myös kaikkia ”hulluja” ja minut on löydetty Facebookista kuvan ja etunimen perusteella.”

Hieman pienempi osuus vastanneista oli sitä mieltä, että kuvien tulisi olla deittipalvelussa pakollisia. Kuvapakon puolesta julistettiin näin:

“Jos ei uskalla olla rehellisesti sitä mitä on niin ei anna hyvää kuvaa itsestä ”

“Nykyään pitäisi jo olla rohkeutta laittaa kuva”

“Epäreilua. Ihan kuin kuvattomat olisivat vain vakoilemassa.”

“Kuva kertoo osan persoonasta jo, jos et laita kuvaasi, mikset?”

“Jos etsii seuraa netistä niin pitäisi olla sen verran miestä pistää myös kuva näkyviin.”

“Ulkonäkö vaikuttaa mielikuvan luomiseen, niin pinnalliselta kun se kuullostaakin.”

“Mielestäni kuva antaa varmuutta ja uskottavuutta profiilille. Kuvaton profiili on luotaantyöntävä ja varsinkin viestimäärien ollessa rajallinen kuvattomaan helposti ”tuhlaa” yhden viestikumppanin.”

“On sillä ulkonäöllä jotain merkitystä. Jos ei ole kuvaa, on kynnys suuri ottaa yhteyttä. Tuntuu ikävältä kysellä sellaista kun ajatellaan helposti että vain se kiinnostaa”

Kuvattoman profiilin täytyy kiinnittää huomio muilla keinoin ja kuvattomiakin profiileita avataan, vaikka valtaosa deittailijoista on sitä mieltä, että haluaa nähdä kuvan heti profiilissa. Pakolliseen kuvan lisäykseen suhtaudutaan kuitenkin varauksella. Ensi kerralla jatkamme vielä aiheen parissa ja paljastamme, millainen deittailijoiden mielestä on mielenkiintoinen profiili ja millainen on onnistunut profiilikuva.

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Pexels