Treffejä elävästä elämästä

Kysyimme Treffit24-deittailijoilta kokemuksia treffeistä. Kyselyyn vastasi tasan 700 Treffit24-palvelun käyttäjää kesäkuussa. Tässä artikkelissa käymme läpi koska treffeille mieluiten lähdetään ja mihin silloin suunnataan. Deittailijat muistelevat myös parhaimpia treffikokemuksiaan. Nyt kannattaa hyvät vinkit ja kokemukset laittaa korvan taakse tulevia treffejä suunnitellessa!

Milloin lähdetään treffeille?

Kartoitimme milloin on paras hetki lähteä tapaamaan nettituttu kasvokkain. Jotkut haluavat nähdä mahdollisimman pian ja tutustua livenä. Tähän varmasti vaikuttaa se, että kemiat halutaan testata heti ennen kuin tutustutaan syvällisemmin. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että treffeille on paras lähteä mahdollisimman pian. Jopa 44,5% kannatti tätä vaihtoehtoa.

Osa haluaa tutustua ensin kunnolla viestien ja puheluiden välityksellä, että uskaltaa lähteä tapaamaan uutta tuttavuutta tai on melko varma, että tapaaminen on onnistunut, koska juttu luistaa jo muutenkin. Tätä vaihtoehtoa kannatettiin toiseksi eniten, 29,2% vastaajista halusi tuntea kumppaninsa hyvin ennen tapaamista.

Joillekin riittää, että ennen treffejä vaihdetaan viestejä viikko tai pari, jotta varmistuu, että intressit suunnilleen kohtaavat ja keskusteltavaa riittää treffeilläkin. 23,5% vastaajista viestittelee mieluummin ensin jonkin aikaa.

Vastaajista 2,8% oli eri linjoilla. “Tilanteesta riippuen” vastasi yksi deittailija, “Kun siltä tuntuu ja kummatkin on samaa mieltä. ” kiteytti toinen. Treffeille lähdöllä ei aina ole yksiselitteistä kaavaa, vaan tilanne elää henkilöiden mukaan; “Jokainen kerta on yksilöllinen”.

Mikä on paras treffipaikka?

Useimmiten luonnollisin vaihtoehto tapaamispaikalle on kahvila tai ravintola. Vastaajista jopa 47,8% kannatti tätä vaihtoehtoa parhaaksi treffipaikaksi.

Poikkeusolojen aikaan monet suosivat ulkoilutreffejä. Varsinkin valoisaan ja lämpimään vuodenaikaan puistotreffit on helpompi toteuttaa kuin marraskuun räntäsateessa. Treffejä ulkoilmassa suosi 37,6% vastaajista, joten se on selkeästi toiseksi suosituin vaihtoehto tapaamispaikoista.

Uuteen ihmiseen tutustuessa on viisainta sopia tapaamiset julkiselle paikalle. Kuitenkin 11,7% vastaajista pitää omaa tai kumppanin kotia oivana treffipaikkana. Tällöin luottamus kumppaniin täytyy olla todella hyvällä tasolla, onhan koti yksityisin ja henkilökohtaisin paikka mihin kumppanin voi tuoda. Kodissaan jokaisella täytyy olla turvallinen olo.

Muitakin suosikkikohteita treffipaikaksi löytyi. 2,9% vastaajista tiesi parempiakin ideoita treffeille, ota tästä vinkit talteen!
“Keilaamassa”
“Rannalla”
“Baarissa”
“Kirjastossa”
“Mökillä”
“Elokuvateatterissa”
“Harrastamalla jotain yhdessä”
”Autoajelulla”
“Näsinneulassa”

Treffien huippuhetket

Kysyimme Treffit24-deittailijoilta parhaita treffimuistoja. Mikä on ollut ikimuistoisin, ihanin, hauskin, romanttisin tapaaminen?

“Huvipuistossa vierailu koko päivän ja siitä suoraan ravintolaan ruokailemaan kynttilän valossa” Mies 30+

“Kahvitreffit muuttui picnikiksi ja hyvän yön peittelyksi. Sitä kesti sitten sen 7vuotta”
Mies 50+

“Treffit meren rannalla”
Mies 30+

“Ensitreffeistä mukava kahvittelu ja jutustelutuokio kahvilassa.”
Nainen 40+

“Ensipusu”
Nainen 20+

“Vuosia sitten viestittelin mahtavan tyypin kanssa. Sovimme treffit melko nopeasti. Juttelimme lasillisten äärellä sulkemisaikaan saakka. Sen jälkeen siirryimme kotiini (en normaalisti vie ketään kotiin ekoilla treffeillä!) jatkamaan juttua, kun mikään paikka ei ollut auki ja maaliskuussa oli liian kylmä olla ulkona. Aamulla kuudelta hän nukahti sohvalleni, olimme puhuneet läpi yön! Suhde ei kantanut, mutta siitä jäi paljon ihania muistoja.”
Nainen 40+

“Kahvilla Turussa, johti pieneen kävelylenkkiin ja hyviin keskusteluihin, lopuksi suudelmiin porttikäytävässä.”
Mies 50+

“Koronaeristyksen aikana kahvit ärrältä mukaan ja ulos juomaan, ja homma natsas ;)”
Nainen 50+

“5 tunnin melontareissu Helsingin edustalla”
Nainen 50+

“Mies tuli mun luokse ja suuteli mua heti kun nähtiin. Ja rakastuin”
Nainen 20+

“Luontopolun kiertäminen eväät repussa. Ei siitä sit lopulta tullut mitään mut treffit oli mahtavat.”
Nainen 50+

“Kävimme uimassa yhdessä illalla rauhallisella rannalla.”
Nainen 50+

“Kävimme tavanomaisesti lenkillä mutta levähdyspaikalla mies kysyi varovasti saisiko suudella ja siitä alkoi monta vuotta kestänyt intohimoinen suhde. Ei vaadita mitään ihmeitä ja suuria valmisteluja kun rakkaus roihahtaa.”
Nainen 40+

“Patikkaretkellä luonnon helmassa. Kahvit retkikeittimellä ja repusta hyvää purtavaa. Toinenkin retki on tehty jo.“
Mies 40+

“Meren rannalla pitkä rehellinen keskustelu asioista. Suhde alkoi vähitellen ja kesti pitkään” Nainen 40+

Ensi viikolla käymme läpi Treffit24-deittailijoiden karmeimpia treffimuistoja ja myös sitä millaiset olisivat unelmatreffit!

Teksti: Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash