Turvallisesti treffeille

Viime viikolla julkaisimme artikkelin asioista, jotka kannattaisi huomioida nettideittailleissa uusien ihmisten kanssa. Netissä kuka vain voi olla mitä vain. Jatkoa aiheesta seuraa, muistetaan turvallisuus ja maalaisjärki!

Mies, silmät auki!

Miehet suhtautuvat usein huolettomasti nettitreffeihin. Mitäs siellä voisi tapahtua? No vaikka mitä. Uutisissa on kerrottu useaan otteeseen, että mies on kirjoitellut houkuttelevan naisen kanssa deittipalstalla, mutta kun hän on mennyt suoraan naisen asunnolle, vastassa onkin ollut miesjoukkio, joka on pahoinpidellyt miehen ja yrittänyt kiristämällä saada tältä pankkikortin tunnuslukua.

Toisissa tapauksissa nainen on nettihuijari, joka houkuttelee hyväuskoisia miehiä maksullisten aikuisviihdesivustojen tilaajaksi, tai tapaamaan rakkauden ammattilaisia – maksusta. Asialla saattaa olla myös sugar baby, nuori nainen, joka haluaa varakkaiden miesten rahoittavan elämäänsä. Sugar dating -kuviossa ei aina ole edes palkintona seksiä.

Suomalaisillakin saiteilla pyörii kehittyvissä maissa asuvia naisia, jotka metsästävät itselleen joko rahoittajaa tai pelastajaa, tai molempia. Miehiä väijytään myös feikkiprofiilein. Jos seuraa etsivä nuori hunajapupu vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, kannattaa olla varovainen. Hän voi olla joko prostituoitu tai etsiä miestä, joka pelastaa hänet korkeamman elintason maahan.

Myös mies voi saada kannoilleen vainoajan, naisen joka ei suostu uskomaan, että miestä ei kiinnosta. Vainoaja voi häiritä sinun ja läheistesi elämää vuosia.

Jos haluat varmistaa turvallisuutesi

Älä anna heti alussa osoitetietojasi, työpaikkasi osoitetietoja, sosiaaliturvatunnustasi, luottokorttisi numeroa tai mitään muutakaan yksityisiä tietoja. Älä anna rahaa – edes suhteen jatkuttua. Älä maksa netissä deittituttavuutesi ostoksia, vaikka hän vaikuttaisi miten luotettavalta ja lupaisi maksaa takaisin.

Jos hälytyskellot soivat, googlaa deittipartnerisi ja ole oman elämäsi Sherlock Holmes. Jos hän on luotettava, netistä pitäisi löytyä tietoja. Tarkastele kuvia kriittisellä silmällä, moni nappaa kuvia netistä omaan käyttöönsä.

Jos olosi on tosi turvaton

Jos ihminen on kokenut jotain todella ikävää treffeillä, puolustusmekanismi voi hälyttää punaista heti kättelyssä. Voit varmistaa ja tuplavarmistaa turvallisuutesi näillä keinoilla:

Kerro ystävälle tai omaiselle, minne olet menossa ja kenet olet tapaamassa.
Laita puhelimen sijaintitoiminto päälle ja jaa se jonkun kanssa.
Voit pyytää ystävää soittamaan ja varmistamaan, että kaikki on hyvin.
Voit sopia ystävän kanssa hälytysviestin – sen saadessaan ystäväsi soittaa ja teeskentelee, että perheessäsi on hätätapaus.
Käy tiskillä ostamassa omat juomasi, jolloin kukaan ei voi sujauttaa niihin mitään.
Jos olet huolissasi turvallisuudestasi, älä juo liikaa alkoholia.
Lupaa ennen treffejä itsellesi ja ystävälle, että et rupea liian kohteliaaksi. Jos deittikumppani kutsuu sinut kotiinsa, on aivan ok sanoa ei kiitos. Jos hän on hyvä tyyppi, hän ymmärtää kyllä.

Pitemmän tähtäimen huijarit

Pidä mielessä, että vaikka ensitapaaminen ja toinenkin menisi hyvin, netissä on myös niitä, jotka suunnittelevat pitemmälle. Aina ei ole kyse silkasta pahuudesta – parisuhteessaan pettynyt ihminen, joka ei mielestään voi erota, saattaa pohjustaa huolellisesti omat valheensa. Jotkut onnistuvat tapailemaan samaan aikaan tai perätysten erinäisiä kumppaniehdokkaita, jotka uskovat, että toinen on vapaa. Jotkut onnistuvat pitämään kuukausien ajan montaa kumppania, joille kaikille lupailevat yhteistä elämää.

Nettituttavuudelle ei pidä koskaan antaa rahaa, ei omaa osoitetta, eikä esimerkiksi tietoja työpaikasta. Pahimmassa tapauksessa deittipalstalla väijyy oikea huijari, joka kiristää vähäpukeisilla kuvilla.

Asia erikseen ovat huijarit, jotka lupaavat yhteistä tulevaisuutta ilman rahallista panostusta. He haluavat toiselta osapuolelta vain tunteet. He saavat kiksit siitä, että joku innostuu ja kiintyy, oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Narsisti saattaa olla vielä entisessä suhteessa, mutta petaa jo seuraavaa. Narsisti saa nautintoa muiden ihmisten manipuloimisesta.

Kunnioita treffikumppanisi tunteita

Välillä varsinkin miehet loukkaantuvat siitä, että deittiparia pelottaa ja hän haluaa varmistaa turvallisuutensa. Jos on aina kohdellut muita rehdisti, voi tuntua epäreilulta, että uusi tuttavuus ei luota. Älä ota epäluottamusta henkilökohtaisesti, vaan anna treffiparillesi tilaa varmistaa oma turvallisuutensa. Ole kärsivällinen.

Luottamus rakentuu ajan myötä. Jos tapailemasi henkilö ei opi ajan myötä luottamaan, taustalla voi olla isoja ongelmia.

Kun pelko kahlitsee

On järkevää kuunnella omaa itsesuojeluvaistoa, mutta joskus pelko kehittyy niin suureksi, että se haittaa normaalia elämää. Jos taustalla on todella ikäviä kokemuksia kuten treffiraiskaus tai rahahuijaus, ammattiapu voi olla tarpeen. Keskusteluapua voi saada esimerkiksi terveysasemalta, seurakunnasta tai erilaisista järjestöistä.

Vaikka taustalla ei olisi kipeitä kokemuksia, stressi tai masennus voivat paisuttaa pelkoja. Muista, että deittiväkivalta on Suomessa harvinaista, samoin rahan huijaaminen. Useimmat deittisaitteja käyttävät ihmiset ovat aivan tavallisia tyyppejä ja turvallista seuraa.

Suora puhe voi auttaa. Kerro pelostasi treffikumppanillesi. Jos hän on kiva tyyppi, hän ymmärtää kyllä.

Suurin osa deittailijoista on onneksi rehellisin mielin liikkeellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että oma ja toisten turvallisuus on tärkeää, kun tutustutaan uusiin ihmisiin. Juhannukseksi seuraa voit etsiä Treffit24-palvelusta, turvallisesti ja moderoidusti 🙂

Teksti: Laura Honkasalo ja Treffit24-tiimi

Kuva: Unsplash