Viisaasti deittiviidakossa

Valtaosa nettideittailijoista on tavallisia tallaajia ja kivoja tyyppejä. Sekaan mahtuu kuitenkin myös henkilöitä, joilla on pahat mielessä. He ovat vähemmistö, mutta se ei lohduta, jos joutuu huijauksen tai väkivallan uhriksi. Naisiin kohdistuu suurempi vaara, mutta myös miesten kannattaa käyttää maalaisjärkeä.

Älä anna puhelinnumeroa ennen tapaamista

Tämä jaksaa puhuttaa sinkkuryhmissä. Jotkut miehet ottavat henkilökohtaisena loukkauksena, jos nainen ei halua luovuttaa puhelinnumeroaan. Jos numero ei ole prepaid, sen avulla saa haltuunsa paljon tietoa. Jos numero ei ole salainen, kotiosoitekin on selvitettävissä. Moni pelkää stalkeria eli vainoajaa ja syystä. Vainoajasta voi olla vaikea päästä eroon, jos sellaisen saa kannoilleen.

Jokaisella on oikeus olla huolissaan turvallisuudestaan. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus, vaan johtuu siitä, että netissä kuka vain voi olla mitä vain. Kun kunnioitat treffikumppanisi tuntemuksia, teet myönteisen vaikutelman. Kiukuttelu siitä, että toinen ei anna numeroaan ennen tapaamista, ei anna sinusta hyvää kuvaa.

Numeron voi salata niin, ettei sitä löydy numeropalveluista. Soittaessa numeron voi salata puhelimen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Prepaid-kortti on kätevä. Google Voice -sovellus antaa numeron, jonka alkuperää ei voi selvittää. Viestejä voi lähettää salanimellä esimerkiksi Kik-sovelluksen avulla.

Moni nainen ei halua antaa numeroaan, eikä siirtyä deittipalstalta viestisovelluksiin tai sähköpostiin, koska pelkää saavansa dickpicin eli kikkelikuvan. Monella naisella on kokemusta siitä, että kivan tuntuinen mies lähettääkin yhtäkkiä pyytämättä kuvan sukuelimestään.

Suojele sometiliäsi

Käytä deittisaitilla valokuvaa, jota et käytä muualla. Jos käytät samaa kuvaa somessa, henkilöllisyytesi voi paljastua kuvahaun avulla. Älä hyväksy nettituttavuutta Facebook-kaveriksi ennen kuin olette kunnolla tutustuneet. Älä jaa muitakaan sometilejäsi – niiden avulla sinusta on helppo saada tietoja.

Luo salanimellä erillinen sähköpostiosoite, jota käytät nettituttavuuden kanssa kommunikoimiseen. Jos toinen häiriköi tai uhkailee, älä vastaa, vaan blokkaa tyyppi. Voit myös ilmiantaa hänet deittisaitin ylläpidolle.

Tapaa niin pian kuin mahdollista

Vaikka valtaosa deittipalstojen käyttäjistä on kivoja, seassa on myös huijareita. Mitä pitempään kirjoittelet, sen enemmän aikaa huijarilla on keksiä valheita ja houkuttaa sinua verkkoonsa. Jos tapaaminen ei onnistu pian, tutustu deittikumppaniisi videopuhelulla. Jos toinen ei suostu videopuheluun, hänellä on ehkä jotain salattavaa.

Kumma kyllä, jotkut esittävät netissä muuta kuin ovat. Kuva saattaa olla kymmenen vuotta vanha, tai se esittää aivan toista henkilöä. Jotkut jopa kopioivat toisen henkilön profiilitekstin. Videopuhelu paljastaa, onko vastapuoli suunnilleen sitä, mitä sanoo olevansa.

Jos deittikumppanisi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, hän luultavasti on sitä. Narsistit ovat suhteen alussa unelmakumppaneita. Suhde etenee pikavauhtia: narsisti saattaa julistaa rakkautta jo ennen ensimmäistä tapaamista. Netissä on myös helppo luoda fiktiivinen versio itsestään, oli syy mikä tahansa. Taitava kirjoittaja saa ihmisiä helposti verkkoonsa.

Pidä vaatteet päällä

Ei ole koskaan hyvä idea riisuuntua ennen ensimmäisiä treffejä. Älä lähettele paljastavia kuvia kenellekään, jota et ole tavannut. Et voi koskaan tietää, minne kuvat päätyvät tai miksi niitä pyydetään.

Taitava kirjoittaja saa toisen koukkuun jo ennen tapaamista. Sen takia rakkaushuijarit saavat uhrinsa lähettämään rahaa. Jos toinen julistaa rakkauttaan, tai edes himoa, ennen tapaamista, älä usko. Intiimikuvista voi koitua myöhemmin paljon harmia.

Vaikka mitään ikäviä seurauksia ei koituisi, häpeä voi olla melkoinen, jos olet vaihtanut chatissa seksiviestejä tai lähetellyt roiseja kuvia, ja toinen onkin aivan muuta kuin antoi ymmärtää.

Varo huijaria

Huijarit haluavat edetä nopeasti. He julistavat rakkauttaan pian kontaktin syntymisen jälkeen. Jos varoituskellosi soivat, kysy ystävän mielipidettä. Varattu tai sarjahuijari saattaa kadota välillä – silloin hän on luultavasti jonkun muun kimpussa. Outo käytös ei koskaan ennusta hyvää.

Jotkut huijarit tavoittelevat seuraa tai rahaa sepittämällä tunteisiin vetoavan tarinan. Jotkut ovat onnistuneet huijaamaan suuria summia esittämällä vakavasti sairasta. Rahapyyntö on aina hälytysmerkki, vaikka toisen tarina olisi kuinka surullinen tai sydämeenkäyvä.

Älä myöskään anna rahaa liikeideoihin tai muuten sijoitettavaksi. Raha ei kuulu deittipalstalle ja kumppanin etsimiseen. Jos lupaukset rikastumisesta ja sijoituksista kuulostavat liian hyvältä ollakseen totta, ne yleensä ovat sitä.

Älä mene deittikumppanin autoon

Sovi ensimmäiset treffit julkiselle paikalle, esimerkiksi ravintolaan. Hankkiudu paikalle omin avuin. Jos menet ventovieraan ihmisen autoon, olet todella haavoittuvassa asemassa, jos hän ei olekaan hyvissä aikeissa liikkeellä. Jos tyyppi osoittautuu mukavaksi, ehdit kyllä autoilla hänen kanssaan myöhemmin.

Jos treffeillä tulee outo ja epämukava olo, älä kerro deittikumppanillesi itsestäsi tietoja, joiden avulla hän voi jäljittää sinut. Jos hän haluaa saattaa sinut pysäkille, mene väärään bussiin tai junaan. Jos vaistosi varoittelee, älä suostu siihen, että tapaamasi tyyppi heittää sinut kotiin. Luota vaistoosi!

Älä hermoile siitä, että loukkaat treffikaveriasi. Jos hän on arvoisesi, hän ymmärtää kyllä. Jos hän on huijari, narsisti tai väkivaltainen, hän luultavasti loukkaantuu siitä, ettet tule hänen autoonsa. Jos hän normaali, hän tajuaa tunteesi.

Jatkamme aiheesta vielä ensi viikolla. Turvallisia treffejä voi sillä välin solmia Treffit24-palvelussa.

Voit keskustella artikkelista täälllä.

Teksti: Laura Honkasalo

Kuva: Unsplash